maanantai 30. joulukuuta 2013

Muutama sananen Anselmista

Nyt kun Anselmi on kokonaisuudessaan saatu pois päiväjärjestyksestä, on ehkä aika vilkaista kuinka tässä oikein kävikään. Aloituspostaukseni haasteesta löytyy täältä. Anselmillehan oli minimilyhennyksillä varattu aikaa helmikuun loppuun saakka. Vaan toisin kävi.

Ensimmäinen suoritus on tehty 16.10.2013 ja viimeinen 30.12.2013. Haaste alkoi 4.12 jolloin maksettu oli jo 620€ ja sen jälkeen lyhennysten koko on ollut;


  • 12,52€
  • 150,01€
  • 17,77€
  • 200€ 


eli niitä aiemmin uhottuja 2€ kokoisia lyhennyksiä ei olekaan tullut tehtyä, mutta eipä tuo haitanne.

Anselmin lyhentämiseen meni siis lopulta kokonaista 76 päivää. 

Bellan suunniteltu lyhennysaika oli 3/2014-6/2014, mutta startti tapahtui siis 29.12.2013

Bellasta menossa päivä numero kaksi ja Bella on huvennut eilen 50€ arvosta. On siis aika käydä verkkopankissa ;)

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

2013

Toivottavasti joulun aika on ollut kaikille lukijoilleni antoisa ja rauhallinen. Itse nautiskelin joulusta pienin odotuksin, vaikkakin talous kaihersi mieltä ajoittain.

Ajattelin että monien muiden tapaan olisi aika luoda katsaus kuluneeseen vuoteen ja miettiä hieman mitä on saatu aikaan. Oikein suorastaan yllätyin kun selailin vanhoja postauksiani ja mietin mitä kaikkea onkaan tapahtunut.

Vuonna 2013:

1. Tunteeni velanmaksusta on vaihdellut laidasta laitaan.
2. Olen panostanut opiskeluun ja saanut kasaan 44 opintopistettä.
3. Toteutin unelman ja matkustin kuukaudeksi ulkomaille.
4. Muutin uuteen asuntoon.
5. Perustin laskutilin.
6. Aloin budjetoimaan exceliin tulevia kuukausia ja keskikulutusta.
7. Muutin säästötilini asetuksia, enkä voi nostaa sieltä rahaa tuosta noin vain.
8. Maksoin autolainan pois.
9. Maksoin luottokortit pois.
10. Maksoin viimeisetkin osamaksut pois.
11. Jäin opintovapaalle ja kiristin kulutustani edelleen.
12. Olen muuttanut suunnitelmiani ja pyörtänyt päätöksiäni.
13. Olen laihtunut kymmenen kiloa.
14. Olen opetellut olemaan.
15. Olen pilkkonut joustoluoton osatavoitteisiin.
16. Olen saanut ensimmäisen osatavoitteen toteutettua.
17. Olen maksanut velkoja pois vuoden aikana 4132€

Tässä vielä päivitetty tilanne tavoitteiden osalta;

Velka 1: Ellos; jäljellä 0€
Velka 2: Net Anttila; jäljellä 0€
Velka 3: Autolaina; jäljellä 0€
Velka 4: Visa; jäljellä 0€
Velka 5: Master; jäljellä 0€
Velka 6: Joustoluotto; muutettu osatavoitteiksi (Velat 8-14)
Velka 7: Klarna; jäljellä 0€
Velka 8: Anselmi; jäljellä 0€
Velka 9: Bella; jäljellä 950€
Velka 10: Cecilia; jäljellä 1000€
Velka 11: Damian; jäljellä 1000€
Velka 12: Eevertti; jäljellä 1000€
Velka 13: Fiona; jäljellä 1000€
Velka 14: Gaabriel 1000€
___________________________________
Velkoja yhteensä; 5950€

Tavoitteita:

1. Eroon pikavippikierteestä (toteutui 11/2011)
2. Opintolaina maksettu (toteutui 12/2011)
3. Luottokortti 2 maksettu (toteutui 2/2012)
4. Luottokortti 1 maksettu (toteutui 5/2012)
5. Luottokortti 1 maksettu uudelleen (toteutui 4/2013)
6. Osamaksuista päästy eroon (toteutui 8/2013)
7. Autolaina maksettu (toteutui 4/2013)
8. Joustoluotto maksettu
9. 2000e hätävara rahasto kerätty
10. Asuntosäästäminen aloitettu
11. Luottokortti 1 maksettu uudelleen (toteutui 9/2013)
12. Anselmi selätetty (toteutui 12/2013)
13. Bella lakaistu maton alle
14. Cecilia nidottu ladon seinään
15. Damian syötetty korppikotkille
16. Eevertti tiputettu kalliolta
17. Fiona postitettu niin pitkälle kuin pippuri kasvaa
18. Gaabriel, hyvästelty ilon kyynelin

Onhan ehkä sanomattakin selvää, että olen iloinen. Antaisin vuodelle 2013 arvosanaksi ehkä 8½ :)

torstai 12. joulukuuta 2013

Miten tässä nyt näin kävi?

Tili ammottaa tyhjyyttään. No innostuinpa sen anselmin kanssa ja nyt sen jälkeen tuli muutama ennakoimaton menoerä; lekurilasku, hieroja ja lääkkeitä. Niin ja se parkkisakko josta oli alkukuusta puhetta. Selkä on tohjona joten opintohommienkin tekeminen on ollut jokseenkin haastavaa relaksanttihöyryissä. Ahistaa.

Iloiseksi tekee kuitenkin innostus joka puraisi muutamaa kanssakulkijaa :) Postaukseni jäljellä olevan lainan pilkkomisesta on innostanut muutamaa lukijaa omien haasteiden asettamisessa! Hauskaa seurata millaisia pikaspurtteja kukin saa aikaiseksi :)

torstai 5. joulukuuta 2013

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Uudelleen asennoitumista HAASTE!

Seuraa haaste itselleni;

Olen tuskastellut paljon ja pitkään lainojeni kanssa. Lainan lyhentäminen on tuntunut mahdottoman pitkältä projektilta siitä saakka kun sain osamaksut sun muut pois. Minusta on tuntunut, ettei laina lyhene laisinkaan. Totuus on, että lainojen ja velkojen määrän pienentyessä maksukykyni on kokoajan heikentynyt. Snowballingista ei nyt siis voida puhua laisinkaan.. Lasken aina vaan vähän väliä sitä, kuinka kauan vielä menee velattomuuteen ja tuntuu, ettei siitä tule loppua. Keksin uuden tavan seurata tilannetta.


Olen nyt saavuttanut velkojeni puolivälin. Velkaa on jäljellä 6380€
Lyhennystahtini on nyt 250€/kk opintovapaani aikana. Jos ylläpitäisin samaa tahtia vielä sen jälkeenkin (todellisuudessahan se kasvaa) olisin velaton 25,5kk kuluttua eli helmikuussa 2016. Tämä tuntuu käsittämättömän kaukaiselta. Ongelmana tuntuu olevan myös se, ettei 2€ lyhentäminen tunnu tarpeelliselta kun velkaa on niin paljon.

Päätin jakaa velkani osiin. Seitsemän tuhannen euron suuruista velkaa. (Todellisuudessahan kyseessä on yksi ja sama velka, mutta leikitään mielikuvilla.)

ANSELMI 10/2013-2/2014
BELLA 3/2014-6/2014
CECILIA 7/2014-10/2014
DAMIAN 11/2014-2/2015
EEVERTTI 3/2015-6/2015
FIONA 7/2015-10/2015
GAABRIEL 11/2015-1/2016
Loput korot yms. 2/2016

Anselmi 4.12.2013 Maksettu 620€ Maksamatta 380€
Nyt voin seurata prosentuaalista edistymistäni eri pottien osalta. Jujuhan tästä vielä puuttuu. Se on luvassa! Näiden velkojen kesken syntyy kilpailu. Kilpailun voittaa laina joka on kuitattu lyhimmässä ajassa. Jos saan Anselmin loppuun ennen aikojaan, voin aloittaa lyhentämisen Bellan kanssa.

Palkinnoksi itselleni saan sitten aikanaan matkan joka suoritetaan kohteeseen jonka nimi alkaa samalla alkukirjaimella kuin kisan voittanut velka. Olikos monimutkaista, no ainakin hauskaa!!

Ps: Tänään muut sai veronpalautuksia. Mä maksoin mätkyjä ----ja parkkisakon. Mur..