torstai 15. maaliskuuta 2012

1. seurantakuukausi ja sen jälkipyykki

Ensimmäinen seurantajakso on nyt virallisesti takana päin ja lukemat on päivitetty. Tavallaan minun pitäisi olla hyvin tyytyväinen kun ajattelee, että ylitin velkojenmaksut avoitteeni ihan mukavasti. Kuitenkaan en voi olla olematta hieman pettynyt.

Tuloni olivat poikkeuksellisen suuret tällä ajanjaksolla. Velkojen maksuun käytin 23% käteen tulleista varoista ja poikkeuksellisia kustannuksia oli kuitenkin muutaman sadan euron verran. Toisaalta nyt on luvassa auton 200 000 määräaikaishuolto johon uppoaa saman verran. 23% pois käteen tulleista rahoista ei ole lainkaan pöllömpi saavutus ihmiselle joka on tottunut menemään joka kuukausi pakkasen puolelle.

Ehkä pettymykseni kumpuaa enemmänkin siitä, että minusta tuntuu, etten ole joutunut lainkaan pihistelemään. Jos olisin pihistellyt, kuinka paljon olisinkaan saanut lyhennettyä lainojani? Toinen asia joka kismittää on tämän aamuinen havaintoni. Olen vahingossa käyttänyt luottokortti 1:stä. Olen siis maksanut credit puolella debitin sijaan vahingossa ja ottanut tarpeetonta velkaa. Luottokorttiahan voi toki käyttää myös oikein, kuten saituri meille kertoo. Tosin, silloin kun sitä velkaa kortilla jo on enemmän kuin kerralla pystyy lyhentämään, ei siinä ole mitään järkeä. Ärsyttää tuollainen huolimattomuus. 2:lla seurantajaksolla olkoon lyhennystavoite sama 500€, koska tulot ovat oletettavasti pienemmät.

Ps. Kuukauden päästä kannattanee varmaankin tehdä peliliike ja maksaa kerryttämälläni joustoluotolla+sen kuukauden lyhennyksillä visa kokonaan pois. Luottokortin korko kun on kuitenkin pari prosenttia enemmän kuin joustoluotossa. Toisaalta korko-osuus on suurempi, mitä enemmän velkaa on.. Kuitenkin uskon taas siihen voimaantumisen tunteeseen, että vauhti vaan kiihtyy.

Tavoitteet jo ennen blogia olivat;

1. Eroon pikavippikierteestä (toteutui 11/2011)
2. Opitolaina maksettu (toteutui 12/2011)
3. Luottokortti 2 maksettu (toteutui 2/2012)
4. Luottokortti 1 maksettu
5. Joustoluotto maksettu
6. 2000e hätävara rahasto kerätty
7. Asuntosäästäminen aloitettu

Jos saisin ylläpidettyä tätä tahtia, olisin toivon mukaan velaton elokuussa 2013. Vuoden loppuun mennessä olisin jo asuntosäästäjä ja n, 2,5 vuotta myöhemmin kesällä 2016 olisin saanut 15 000 säästöön (15% n. 100 000e asunnosta) eli saisin lainan ilman takaajaa ja ilman mutinoita. Tämä kaikki on niin kovin kaukaista, mutta ainahan sitä saa haaveilla. :) Vai mitä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Mikäli haluat nähdä vastaukseni vaivattomasti, voit ruksittaa ruudun ILMOITA, ja vastaukseni tulee sähköpostiisi. -Taina