keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Raha pyörii mielessä erilailla kuin aiemmin.

Huomaan, että raha pyörii mielessä. 

Sen sijaan niinkään rahattomuus ei piinaa. Huomaan miettiväni kuinka voin elää säästeliäämmin tai pihistellä pienissä asioissa. Olen kuluttanut vähemmän käyttötuotteita kuten kosmetiikkaa. Meikkaamisesta en ole luopunut, mutten ole lutrannut shampoota tai suihkinut hiuslakkaa ylettömästi. Leivän syönti on loppunut lähes kokonaan ja tupakointikin on vähentynyt. Blogia tekisi mieli kokoajan päivittää ja laskeskelen mielessäni rahan kuluttamattomuuttani. Hymisen sisäisesti siitä ajatuksesta, etten ole ostanut mitään kuluneen kolmen päivän aikana, vaan olen elänyt suunnitelmien mukaisesti syöden ruokia joita olen itse valmistanut. Yhden euron olen maksanut varausmaksua kirjastoon lainatessani varaamani koulukirjan. 

Mitä minulle on tapahtumassa?

5 kommenttia:

  1. Olet sairastunut säästökuumeeseen, sitä on nyt täällä blogimaailmassa liikkeellä ;) Huomaat tosiaankin ajattelevasi rahaa, sitä että paljonko voit säästää rahaa! Itselleni tästä on tullut ainakin tosi koukuttavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Voiko olla? Ei kai. No onneksi tänään ostin sitten korkkarit, ettei ihan yli mene. Ne kyllä maksoi vaan 15€...

      Poista
  2. Täällä mennään samoilla linjoilla, ja juu, jonkinlainen "säästökuume" se on ; ) Mutta se on vain hyväksi tällaiselle entiselle tuhlarille, jolle kertynyt myös velkaa luvattoman paljon turhista shoppailuista. Edlleen pidän kyllä älyttömästi shoppailusta, mutta se jääköön johonkin tulevaisuuteen, koska olen todennut, että velka ei sovi mulle, ei sitten yhtään, vaivaa mieltä liikaa... Eli velat veks, ja ja sitten katsellaan shoppailuja uudelleen, käteisellä. Toistaalta, säästäminen kiinnostaa sen verran, että siitä voisi vaikka innostua, ja ehkä lopulta shoppailukaan ei enää ole niin kivaa...

    Niminm. Tuhlarista säästäjäksi(kö).

    VastaaPoista
  3. Edellinen pahoittelee lukuisia kirjoitusvirheitä kommentissaan! Sen siitä saa, kun syö, lukee ja kirjoittaa samaan aikaan ; )

    VastaaPoista
  4. Heh, Aika moni blogin kirjoittaja on sairastunut säästökuumeeseen ja se ei missään nimessä ole huono asia. Alkaa miettimään tarkemmin, onko varmasti jollekin esineelle tai asialle käyttöä ja koittaa keksiä sille jotain halvempia tai ilmaisia vastineita. Olen itse säästänyt monessa, kun olen selvittänyt vaihtoehtoja. Olen alkanut säästämään näitä ylimääräisiä tulevalle lapsellemme ja hän omistaakin jo jonkun verran rahasto-osuuksia. :) Tänään oli lehdessä asiasta uutinenkin, että rahastosäästämisestä lapselle on tullut suosittua.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Mikäli haluat nähdä vastaukseni vaivattomasti, voit ruksittaa ruudun ILMOITA, ja vastaukseni tulee sähköpostiisi. -Taina