maanantai 25. marraskuuta 2013

Lahjoista ja niiden merkityksestä

Joulu on hiipinyt mieleeni tänä vuonna hieman eri tavalla kuin aiemmin. Minusta tuntuu, että nyt kun rahaa ei juuri olisi joululahjoihin, haluaisin antaa aivan eri tavalla joululahjoja kuin aiempina vuosina. Ennen joululahjojen ostaminen on ollut suorite, mutta nyt antamisen ilo on vallannut minut aivan toisella tapaa. Olen kaikessa hiljaisuudessa tehnyt pientä tonttulistaa.

Aikuiset ystävät ja vanhempani saavat itsetehtyjä lahjoja. Yhdelle ystävälleni annan kylpytakin jota hän on pitkään toivonut. Kerrankin mainoksista on jotakin hyötyä. Kappahlin klubiposti nimittäin kertoi, että kylpytakit on nyt saatavilla 19,90 hintaan. Kaksi kummilasta saavat itse tekemäni villasukat. Sisarusten lapsille haluaisin kullekin löytää jotakin pientä. Kahden lapsen lahjat postitetaan toiselle puolelle maapalloa joten kokoa tai painoa niissä ei voi muutenkaan olla suunnattomasti.

Joululahjabudjettini on 100€ ja sekin otetaan säästötililtä. Niin ja itselleni joululahjaksi maksan ne 300€ veromätkyt. Omaksi joululahjakseni valitsin myös kaksi paikallista perhettä facebookin jouluapua ryhmästä. Vanhemmille lahjoitin lastenhoitoaikaa 3h/perhe ja lapsille askartelutarvikkeita, piirustustarvikkeita ja pinnejä, pompuloita jne. Hankintoihin meni rahaa 10€ ja loput löytyi kotoa.

Tänä vuonna olen myös huomannut toivovani itse lahjoja enemmän kuin aiempina vuosina. Salaa toivoisin yksiä farkkuja ja collegehousuja. Ja pitkään olen haaveillut uusista sisäliikuntakengistä ja uusista lakanoista. Ripsiväri on loppumaisillaan ja yksi kasvorasvakin on haaveissa, mutta ne taitavat haavelistalle jäädä kaikki kuitenkin. Meillä ei ole aikuisille ostettu joululahjoja vuoden 97 jälkeen. Opiskeluaikana sain niitä "kodinputkimieslahjoja" kuitenkin, mutta muuten ei ole ostettu. Listaani kun pohdin, on varmaankin joulunjälkeisille alemyynneille pakko lähteä. Noita collegehousuja minulla ei ole ja sellaiset olisi kyllä tarpeelliset. Ehjiä farkkujakin on vain kahdet. Mutta muut taitavat mennä siihen haluosastoon. Mietinkin tässä juuri yksi päivä, että olen viimeksi ostanut itselleni muutaman alusvaatteen elokuussa, ja sitä ennen tein niitä reissuhankintoja kesällä.

Oletko kirjoittanut joulupukille?

2 kommenttia:

  1. Jos saan suklaata ja villasukat, olen enemmän kuin tyytyväinen!

    VastaaPoista
  2. En ole kirjoittanut joulupukille - en ole vuosiin saanut muita lahjoja kuin firman joululahjan. Eipä tuo haittaakaan. :) Mulla on todella vähän sukulaisia ja ystävien kanssa ei ole onneksi koskaan vaihdettukaan lahjoja.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Mikäli haluat nähdä vastaukseni vaivattomasti, voit ruksittaa ruudun ILMOITA, ja vastaukseni tulee sähköpostiisi. -Taina