perjantai 2. tammikuuta 2015

Pari kirosanaa

Tuntuipa karmealta kirjoittaa isännötsijälle ilmoitusta remontista kun siinä kysyttiin pääurakoitsijaa ja vastuuhenkilöä. Siihen piti ihan oma nimi kirjoittaa. Vastuu painaa. Pikkuisen olen jo aloitellut remonttia ja pakko sanoa, että positiivisena yllätyksenä oli seinäpintojen yleinen kunto. Paikattavaa oli varsin vähän. Samoin ostamani tapetinpoistoaine tuntui tehoavan hyvin ja tapetti irtoaa mukavasti.

Oviaukon vasemmalta puolelta tapetin irroittamiseen meni aikaa 30 minuuttia.
Haasteeksi puolestaan osoittautuu lattia. Tästä aiheutuu ne muutamat kirosanat. Positiivista on se, ettei muovimatto ole liimattu lankkulattiaan. Negatiivista on kuitenkin se, että muovimatto on liimattu lastulevyyn. Lastulevy on naulattu lattiaan. Lastulevy murtuu helposti, eikä naulojen kannoista saa otetta murtamatta levyä. Levy irtoaa 10cm x 10cm paloina.

3,5 h uurastuksen jälkeen lankkua näkyy 10cmx 120cm alueelta.
Onko hyviä ideoita? Sorkkaraudan saaminen lastulevyn alle on jo sinänsä taiteilua kun yrittää välttää lankkujen vahingoittamista. Positiivista on puolestaan se, että väri on hailakan vihreä tummanruskean sijaan. Tämä helpottaa hiontaa ja maalausta. Vain 50 neliötä jäljellä. Huoh. Onneksi pian on talkoot.

Remonttiin on mennyt nyt tapettien lisäksi 53,20€ maaleihin, tasotteisiin ja hanskoihin jne. tarpeistoon.

Ps. Vaihdoin ulkoasua. Ensin oli sininen, sitten pinkki ja nyt sinappi. Näkyykö tekstit yms. mielestäsi hyvin vai olisiko jotain sävyä mielestäsi tarpeen muuttaa? Kommentteja ja parannusehdotuksia otetaan vastaan :)

6 kommenttia:

  1. voi kääk! Mut sitten kun toi lankkulattia on valmis niin se on kaiken työn arvoista :) tsemppiä remppaan!

    VastaaPoista
  2. Hei! Olen tehnyt tuota vastaavaa lattianrepimishommaa pariin otteeseen rintamamiestaloa rempatessa. Ehkä paras tekniikka on ollut, että ensin muovimatto pois (muista hengityssuojain, jos matto on jostain 60-luvulta, niissä liimoissa oli kuulemma ennen jotain hirveitä myrkkyjä ja liimapöly ei ole terveellistä hengitettynä). Sitten tarvitaan sellainen sorkkarauta, jossa toinen pää on kiilamainen ja joku kumivasara tms. jolla nakutetaan sorkkaraudan kiilaa kovalevyn alle mahdollisimman pitkälle ja NOSTO. Jos alla olevaa lattiaa pitää varoa, niin kokeilisin teipata sorkkarautaan hiukan jeesusteippiä. Lattiaan jäävien tuhansien naulojen nykiminen irti onkin sitten ihan oma ohjelmanumeronsa... Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ne osat joista muovimattoa oli irroitettu edellispäivänä, irtosivat suhteellisen helposti. Ehkä lastulevy hapertui happea saadessaan. Tajusin myös, että mulla oli auttamattomasti liian vanhan mallinen sorkkarauta. Uusi rauta maksoi 5,55€ ja se on ohuempi (vanha oli sellainen taottu ehkä 50 -luvulta..) ja siinä uudessa on pisaranmallinen aukko jonka avulla voi hivuttaa raudan naulan kannan alle ja nostaa. Love it! Eteinen purettiin loppuun parissa tunnissa.

      Poista
  3. oikeat työkaulut auttaa. Ite tässä syksyllä putsasin vanhat pinkopahvit pois hirsiseinistä. Voin sanoa että ne oli naulattu miljoonalla naulalla...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Mikäli haluat nähdä vastaukseni vaivattomasti, voit ruksittaa ruudun ILMOITA, ja vastaukseni tulee sähköpostiisi. -Taina