lauantai 17. elokuuta 2013

Tilannekatsaus

Velkojen kokonaismäärä ei kyllä todellakaan ole laskenut. Siitä kuitenkin olen iloinen, ettei tilanne ole kesän jälkeen heikompi kuin ennen kesää. Jos mietitään esimerkiksi viime kesän tilannetta, olin palannut nollapisteeseen kaikkien maksujen kanssa. Nyt voidaan yhteenvetona todeta muutamia uusia juttuja. 

  • Tästä lähin säästötilille menee 100,00€ kuukaudessa automaattisesti päätyöni palkkapäivänä.
  • Lisäksi sinne ohjautuvat palkkatulot kakkosduunista. 
Tänään olen menossa välivuoroon kakkosduuniin. Tästä 10h vuorosta tulee pari sataa. Kokonaistulothan kakkosduunista on parhaimmillaan ollut 10 000€ vuodessa. Saattanee siis olla, että loppuvuoden aikana sinne voi hyvinkin kertyä esim. 4000€ rahaa.

  • Tilipäivän koittaessa tilillä olevat rahat (oli sitten kyse 50 eurosta tai 50 sentistä), siirretään säästötilille.
  • En nosta säästötililtä rahaa ennen kuin siellä on riittävästi rahaa loppujouston kuittaamiseen.
Haasteeksi nouseekin nyt oman taloudellisen käyttäytymisen muuttaminen. Aiemmin lisätulot ovat olleet "pelastava enkeli" tai "pientä ylimääräistä" tilanteesta riippuen. Nyt ajattelen, että lähtökohtaisesti minun pitäisi tulla jo toimeen omalla peruspalkallani. Tätä on syytä opetella, vaikka se tarkoittaisikin sitten luottokortin kanssa puljaamista hieman. Siitä olen saanut hyvää harjoitusta. 

Pakko nyt kuitenkin vielä yhtä asiaa hehkuttaa. Kaikki osamaksut on maksettu! Olen velkaa vain pankille! Ja koska luottokortti 1 ja jousto on samasta pankista, olen velkaa vain yhteen paikkaan, Osuuspankkiin! Hyvä minä! Hitaasti mutta varmasti! :)


Velka 1: Ellos; jäljellä 0€
Velka 2: Net Anttila; jäljellä 0€
Velka 3: Autolaina; jäljellä 0€
Velka 4: Visa; jäljellä 600€
Velka 5: Master; jäljellä
Velka 6: Joustoluotto; jäljellä 6 603€
Velka 7: Klarna; jäljellä 0€
___________________________________
Velkoja yhteensä; 7 203€

Tavoitteita:

1. Eroon pikavippikierteestä (toteutui 11/2011)
2. Opintolaina maksettu (toteutui 12/2011)
3. Luottokortti 2 maksettu (toteutui 2/2012)
4. Luottokortti 1 maksettu (toteutui 5/2012)
5. Luottokortti 1 maksettu uudelleen (toteutui 4/2013)
6. Osamaksuista päästy eroon (toteutui 8/2013)
7. Autolaina maksettu (toteutui 4/2013)
8. Joustoluotto maksettu
9. 2000e hätävara rahasto kerätty
10. Asuntosäästäminen aloitettu
11. Luottokortti 1 maksettu uudelleen

Ps: Säästötilin saldo on 110€

8 kommenttia:

  1. Hienoa! Suunta on oikea. Eikö tuota joustoluottoa kannattaisi lyhentää sitä mukaa kun ylimääräistä rahaa kertyy? Ei menisi ylimääräistä korkoihin niin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvon Kitupiikki! Kiitos kommentistasi! Jos luet vanhoja kirjoituksiani, saatat huomata, että minulla on ollut suuri haaste juuri tuon joustoluoton kanssa. Takaisin maksaminen ei ole onnistunut kovinkaan hyvin koska minulla on ollut huono tapa nostaa lainaa aina takaisin maksettuani sitä aina hieman. Pyrkimyksenäni on maksaa kyllä joustoa kykyni mukaan pois. Nyt lyhennys on 500€kk. Tunnistan kuitenkin riskit. Riskien minimoimiseksi en keskity vain lainan pois maksamiseen vaan myös säästämiseen. Jos siis saisin vaikka maksettua 3000€ lainaa ja säästettyä 3000€ (koska tiliin en pääse käsiksi) voisin maksaa koko lainan sitten pois kun säästöt ja maksettu laina siihen yhdessä riittävät. Olen maksanut korkoja tuosta lainasta jo vuosia, eikä laina ole vähentynyt. :(

      Poista
    2. OK. meneehän se noinkin. tärkeintähän on että saat nuo luotot jossain vaiheessa pois. ja tuo 500/kk on jo tosi iso lyhennys tuosta joustoluotosta. ja sulla on tosi hyvät nuo lisäduunin tulot jos saat esim. tuon mainitsemasi 4000€ kasaan jo loppuvuoden aikana ni silloinhan se, että voit maksaa joustoluoton, ole myöskään kaukana vuodenvaihteesta. tsemppiä luottojenmaksuun!
      se on hyvä fiilis kun pääsee origoon ja pääsee ikäänkuin aloittamaan puhtaalta pöydältä.

      Poista
    3. No sitä Origoa onkin tässä jo pidemmän aikaa odoteltu. Velkasumma tuntuu tavallaan aikalailla pieneltä, mutta käytännössä todella isolta. Summa on niin suuri, sillä olen ohjannut muualta vapautuneita varoja velan maksuun. Aiemmin maksoin 80€/kk Netanttilaa+ 200€ joustoa+ 250€ autoa jne.. Nyt siis maksusuunnitelma on jopa väljempi kuin aiemmin. Ensin toki maksan visan nollille ja sitten vasta lyhennän suuremmalla.

      Poista
  2. *Aplodeja seisten*

    Hienoa! Aika monta viivaa listoista löytyy jo!


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos veliseni! Viivat olivat itsellenikin aikamoinen yllätys. :)

      Poista
  3. Onnea ja tsemppiä syksyä kohti! Hienosti olet velat saanut kuriin ja vähenemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuntuu juuri nyt, että tsemppiä todella tarvitaan... TAAS!

      Poista

Kiitos kommentistasi! Mikäli haluat nähdä vastaukseni vaivattomasti, voit ruksittaa ruudun ILMOITA, ja vastaukseni tulee sähköpostiisi. -Taina