lauantai 7. syyskuuta 2013

Osaamiskartoitus

Pohdin lisätienestin mahdollisuuksia. Mietin millaisia hommia voisin tehdä vastavuoroisina kaverinpalveluksina, ilmaisen lounaan toivossa tai Juhla Mokka –palkalla.

Mietin millaisia osa-alueita on, joista olen saanut positiivista palautetta oman työni/alani ulkopuolelta. Missä olen hyvä tai millaista osaamista voisin tarjota ystävilleni/tuttavilleni.

Taina osaa:

·         hoitaa lapsia, myös teini-ikäisiä.
·         pestä ikkunoita.
·         siivota.
·         pestä pyykkiä, mankeloida ja silittää.
·         ajaa autoa (myös pakettiautoa).
·         organisoida, järjestellä, pakata ja muuttaa.
·         kanniskella raskaitakin tavaroita ja pinota puita.
·         järjestää ja suunnitella juhlia. (Koristelut, ohjelma ja ruoka/juoma)
·         järjestää ja ohjata leikkejä/kilpailuita ja muuta ohjelmaa aikuisille ja lapsille.
·         laittaa ruokaa ja leipoa. (Voileipäkakut ja haastavatkin erityisruokavaliot onnistuvat.)
·         maalata, tapetoida, paneloida ja asentaa laminaattia, rakentaa väliseinän.
·         koota huonekaluja.
·         keksiä satuja ja runoilla.
·         värjätä hiuksia ja kulmakarvoja, nyppiä kulmia, tehdä kevyitä manikyyrejä ja koristelakkauksia.
·         tehdä juhlavia kampauksia. (Letit, nutturat, kiharat jne.)
·         hoitaa eläimiä, ulkoiluttaa koiria, leikata kynsiä jne.
·         toimia oppaana lähialueen luonnossa. Sienestää, marjastaa, koota teltan, sytyttää nuotion ja muuta luontoon liittyvää.
·         askarrella ja taiteilla eri tekniikoilla.
·         kymmeniä erilaisia rentoutuksia ja hengitysharjoituksia.
·         lasketella ja ilmeisesti myös opettaa laskettelemaan (olen opettanut 5 kaveria vuosien varrella.)
·         suunnitella matka/reittisuunnitelmia kotimaassa ja ulkomailla.
·         budjetoida, täyttää veroilmoitusta, laskuttaa ja pitää kirjanpitoa.
·         toimia yhdistyksessä (puheenjohtaja, sihteeri, rahastonhoitaja) ja noudattaa yhdistystoiminnan lainsäädäntöä.
·         perustaa yhdistyksen.
·         puhua ja kirjoittaa sujuvaa englantia.
·         lukea saksaa, ranskaa, englantia, ruotsia ja espanjaa.
·         vaihtaa sulakkeita, puhdistaa hajulukkoja ja viemäreitä, öljytä saranoita jne.
·         huoltaa polkupyörän (renkaan paikkaus, renkaan vaihtaminen, ketjujen laitto, vaihteiden huolto).
·         kirjoittaa saneluja puhtaaksi ja litteroida.


Näemmä osaan myös kehua itseäni ja tehdä listoja. Suurempana haasteena onkin harmaan talouden vastaisena ihmisenä nostaa keskusteluun osaamiseni hyödyntäminen ja sopivan korvauksen määrittäminen. Ihmisenä joka ei ole koskaan myöntänyt rahattomuuttaan on hankalaa ”huorata” itseään ”hanttihommiin”.

6 kommenttia:

  1. Todella monia noista taidoista voit hyödyntää tarjoamalla osaamistasi kansalaisopistoon. Listaltasi löytyy asioita joita itsekin opetan juurikin paikallisessa opistossa. Tavallaan saan keskittyä harrastukseeni, mutta saan siitä myös palkkaa. Kursseja ei tarvitse pitää koko lukuvuotta jos ei halua/pysty sitoutumaan, lyhyemmät menevät itse asiassa vähän erilaisissa kursseissa paremmin ns. kaupaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm. Kuulostaa mielenkiintoiselta, vaan olisikohan minusta opettajaksi?! Nyt juuri opintovapaan aikana en valitettavasti pysty kirjautumaan minnekkään palkkatulon saajaksi (koska en saa tienata...). Täytyypä kuitenkin pitää mielessä tulevaisuutta ajatellen. Kiitos vinkistä! Mitäs kaikkea sinä opetat?

      Poista
  2. Oletko ajatellut aikapankkeilua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikapankkeilu on kuulostanut mielenkiintoiselta ja ihan varteenotettavalta asialta, vaan ongelmalliseksi muodostuu paikkakunta. Olen valitettavasti sellaiselta paikkakunnalta, ettei minulla uskoakseni ole järkeä niitä palveluita käyttää. Lisäksi itse värjään tukkani ja leivon leipomukset. Kaveri leikkaa tukan ilmaiseksi. Mihin siis pankkia käyttäisin?

      Poista
  3. Upea on listasi. Osan noista taidoista voisit kyllä uhrata harmaalle taloudellekin, niin moni tekee. Vaikkapa ilmoitus kaupan seinälle, että olet opintojenohella valmis ulkoiluttamaan koiraa, hoitamaan muksuja, siivoamaan silloin tällöin jne. Tienestihän riippuu siitä, mitä hommia otat vastaan/paljonko niitä kysellään. Maksan kaverille 5e kulmakarvojen nypinnästä ja väristä, 20+tarvikkeet täytekakun teosta, itse ulkoilutan vanhan naapurini koiraa "kahvi+pulla/kerta!" palkalla tarvittaessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. No tuota harmaata puolta olen itsekkin hieman pohdiskellut.... jos myönnän ihan rehellisesti..

      Poista

Kiitos kommentistasi! Mikäli haluat nähdä vastaukseni vaivattomasti, voit ruksittaa ruudun ILMOITA, ja vastaukseni tulee sähköpostiisi. -Taina