perjantai 18. lokakuuta 2013

12 päivää vielä. Onneksi sikapossu edes saa jotakin aikaan.

Kahdentoista päivän kuluttua pitäisi olla ensimmäinen tuki tilillä, eikä päätöstä ole vielä tullut. Itseasiassa käsittely on pikainen ja siinä ei mene kuin päivä tai kaksi, mutta hakemus on edelleen jonossa. Nyt se on ollut jonossa jo puolitoista kuukautta. Tuntuu, että olen jauhanut asiasta jo ihan loputtomiin, ja jos koet nyt pientä ärsyyntymisen tunnetta ja ajattelet, että tämä on kuultu jo kertaan jos toiseenkin... tuo tunne on vain murto-osa siitä ärsytyksestä jota minä tämän epävarmuuden vuoksi tunnen.

Palkkanauha kakkosduunista tuli ja säästötili alkaa paikkaamaan saamiaan osumia, hitaasti mutta varmasti. Ko. nauhassa oli myös yksi keikka vielä syyskuun puolelta. Lokakuun ansio lisineen jne. oli sellainen, että 250:sta eurosta jonka saan tienata kuukaudessa, on jäljellä enää alle 80€. Vuosilomakorvauksen jälkeen lisättömille työtunneille mahdollisuuksia jää tehdä neljä tuntia töitä. Niin lyhyitä vuoroja ei tarjota.

Minulle tarjottiin toisesta paikkaa lyhyempää duunia, kyseessä olisi ollut 8h kertaluoontoinen juttu, mutta siinä liksa olisi ollut 25€/h. Miksi, oi miksi...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Mikäli haluat nähdä vastaukseni vaivattomasti, voit ruksittaa ruudun ILMOITA, ja vastaukseni tulee sähköpostiisi. -Taina