tiistai 20. toukokuuta 2014

Täällä taas.

Hei pitkästä aikaa!

Mietin tämän postauksen otsikkoa varmaan viisi minuuttia. Tyhjän paperin syndrooma iski pahasti. Olen ollut poissa linjoilta pitkään. Tämä ei ollut suunniteltu katoaminen, mutta kaikki vain alkoi tapahtumaan niin rytinällä, että yksinkertaisesti kynnys postaamiseen alkoi kasvaa suuremmaksi ja suuremmaksi. Maaliskuun alussa aloitin uudessa työssä ja saman aikaisesti alkoi vimmattu kiriminen opinnoissa. Kiriminen tuotti tulosta ja lopputulema oli, että nyt pian minulla on ne paperit taskussani. Sain kuin sainkin kaiken lopulta palautettua ennen viimeistä deadlineä ja nyt kaikki on ohi. Enää on edessä valmistujaisjuhlat, joihin kutsut lähetin eilen. Äsken luin opinnäytetyön arviointiluonnoksen sähköpostista ja arvosanakin on ihan kohtalainen. Hyvillä mielin ja haikeana voi siis todeta, että kahden vuoden rupeama alkaa olla takana päin.



Uusi työ on ollut haastavaa ja kantapään kautta on tullut opittua monta asiaa. Siirtyminen uuteen ei ole ollut aivan niin helppoa ja ruusuista, kuin mitä alunalkaen kuvittelin. Uuteen kulttuuriin sopeutuminen vie varmasti oman aikansa, silti voin sanoa viihtyneeni. Onnistumista on koettu ainakin palkkapäivien yhteydessä jos ei muuten.

Opintovapaa veti talouden lopulta aika pahasti pakkasen puolelle. Seuraavan palkkapäivän yhteydessä saan viimeisen osan luottokortista maksettua ja pääsen hyökkäämään taas kunnolla joustoluoton kimppuun. 52 viikon säästöhaaste on edennyt ihan suunnitelmien mukaan. Ostovapaiden päivien laskeminen on jäänyt kokonaan, mutta nyt on aika jatkaa. Kesä on edessä ja lomaa ei ole, eikä lomarahoja. Joten hitaasti ja varmasti tässä tulee edetä. Lupailin kahta tekstiä jotka nyt loppurutistuksen yhteydessä on jäänyt tekemättä. Ensimmäinen oli bloggaamiseen ja blogien lukemiseen liittyvä teksti ja toinen sitten triptyykin kolmas osa, eli Taina Torieukkona. Molemmat ovat kuitenkin edenneet ihan kohtalaisesti. Olen saanut paljon vastauksia ja kommentteja siihen blogijuttuun. Kiitos niistä, koostan tekstin piakkoin.

Triptyykin kolmas osa julkaistaan alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen vasta kesäkuun lopulla. Olen jo aloittanut kirppiskamojen kokoamisen ja joitakin juttuja olen myynyt jo netissä. Otan kirppispöydän kesäkuun ajaksi, joten siinä teen sitten samalla tutkimustyötä sitä tekstiä varten. Ensimmäinen osuus "kirpparin valinta" on jo kirjoitettu, ja vähän pohdin, pitäisikö tämä kuitenkin julkaista juttusarjana, sillä tekstistä uhkaa tulla kovin pitkä. Jää pohdintaan.

Olen kateellisena välillä vähän vilkuillut monien edistymistä projektien kanssa ja potenut huonoa omaatuntoa siitä, ettei ole ollut aikaa ja inspiraatiota kirjoittaa tai kommentoida. Nyt on aika kuitenkin kääntää sivua ja alkaa taas elämään. Internetissäkin. :) Aurinkoista päivää teille kaikille ja kiitos kannustuksesta opintorutistuksen osalta!

8 kommenttia:

  1. Hienoa että olet back!
    Elä ota paineita, monesti blogikatkon jälkeen tulee paine ja rimakammo alkaa uudestaan. Täällä me ollaan ja seurataan sua edelleen :)

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa takaisin. Tauko on aina välillä paikallaan :)

    VastaaPoista
  3. Heippa ja tervetuloa takaisin! :) Ehtii vaan jotenkin huolestua jos joku jota seuraa ei kirjota vähään aikaan. Vaikka tietäisikin että toinen ei vaan ehdi tai pitää luovaa taukoa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Sitä samaahan itsekkin tuossa aiemmin valittelin, ja sitten teinkin ihan saman tempauksen. Pitäisi pikkuhiljaa oppia elämässä, että kaikki mitä ihmettelee tai valittaa toisten toiminnassa, tapahtuu myös itselle. Pitää varmaan alkaa valittaa siitä, miten kaikki saa velkansa nopeasti maksettua! :D

      Poista
  4. Tervetuloa takaisin, ollaan sinua täällä odoteltukin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kivaahan täällä on kellua! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Mikäli haluat nähdä vastaukseni vaivattomasti, voit ruksittaa ruudun ILMOITA, ja vastaukseni tulee sähköpostiisi. -Taina