tiistai 8. tammikuuta 2013

...ja tämä ei ole uuden vuoden lupaus...

Nyt on morkkis. 


Olen lähestulkoon alkupisteessä. Vippiä en ole kuitenkaan vielä ottanut, enkä ota! (Mutten ole lainkaan varma onko tilanne yhtään sen parempi...) Varsinaista taloudellista ahdinkoa ei ole. Tilanne ei siis ole sellainen, että minulla olisi iso kasa laskuja joita en saa maksettua, tai että vuokra olisi jäänyt rästiin. Olo on siis ennen kaikkea moraalinen ja tuntuu todella kurjalta koska en etene suunnitelmissani lainkaan. Päin vastoin.

Joku tuolla aiemmin varoitteli autolainan ottamisen yhteydessä, ettei kannata kasvattaa lyhennystavoitteitaan mahdottomasti. Aiemminhan uhkailin, että lyhentelen suitsait menemään 700/kk ja nyt kun asiaa järjellä mietin, niin kuka lyhentää muita lainojaan asumiskustannuksiaan enemmän?! Summana se ei tuntunut juuri miltään, mutta todellisuudessahan se oli yli kolmasosa käteen jäävästä kuukausittaisesta tulosta. Huh-huh.. Aiemmin jo tunnustin kesän korvalla, että lainalla elän aina holtittomasti. Näin on käynyt. 


Autolainaa olen lyhentänyt niin kuin kuuluu ja nopeamminkin, tähän toki vaikuttaa, että laina on yksityinen ja siksi siinä on myös vahvempi eettinen velvoite kuin pankille maksettavassa velassa. Olen aina jotenkin ajatellut osamaksuja laskuina velan sijaan ja siksi ollaan varmaan taas tässä missä ollaan. Enkö minä mitään ole oppinut ;( Tai olen minä oppinut katumaan. Katuminen ei kuitenkaan maksa velkoja.


Olen minä paljon yrittänyt, joulunkin olin töissä. Mutta ostin joululahjoja melkein 600€ edestä. Välillä todella mietin, että mistä tämä kaikenmoinen kulutushysteriani oikein juontaa juurensa, ja mihin minä todellisuudessa rahani käytän...? En ainakaan niihin "tyypillisiin naisten hömpötyksiin". En ole käynyt kampaajalla kymmeneen vuoteen. Kaverini on kampaaja ja leikkaa tukkani kympillä. En ole ostanut uusia vaatteita moneen kuukauteen... Ongelmani taitaa olla elektroniikka ja autot, vaikken niistä mitään ymmärräkkään ja ajan kaiken lisäksi Fiiatilla. ;)


Jos siis mietit miksi viimeisestä postauksesta on aikaa niin kauan. Tässä on vastaus.

Oletko valmiina?

Velka 1: Ellos; jäljellä 99,19€


Velka 2: Net Anttila; jäljellä 792,10€
Velka 3: Autolaina; jäljellä 1087€ (tätä on siis lyhennetty jo 2250€!!!!!!!!!)
Velka 4: Visa; jäljellä 987,93€ (on siis lähes tapissa)
Velka 5: Joustoluotto; jäjellä 7096,11€ (on siis lähes tapissa)
___________________________________
Velkoja yhteensä; 10 062,33 €


Tavoitteita tuli siis muutama lisää:

1. Eroon pikavippikierteestä (toteutui 11/2011)
2. Opitolaina maksettu (toteutui 12/2011)
3. Luottokortti 2 maksettu (toteutui 2/2012)
4. Luottokortti 1 maksettu (toteutui 5/2012)
5.Luottokortti 1 maksettu uudelleen 
6. Osamaksuista päästy eroon
7. Autolaina maksettu8. Joustoluotto maksettu
9. 2000e hätävara rahasto kerätty
10. Asuntosäästäminen aloitettu

2 kommenttia:

  1. Se olin minä, joka suosittelin sellaista maltillista lyhennystahtia.

    Mutta pakko todeta, että nainen! NOUNOUNOUNOUUUUUUUUUU!!!!!

    Ja otetaan sitten vähän positiivisempi lähestymistapa:

    Ellos on kohta historiaa. Hyvä.

    Autolainaa on maksettu nopeammin kuin oli tarkoitus, joten ennen kesää sekin on historiaa. Hyvä.

    Eli sitten on jäljellä Anttila, luottokortti ja joustoluotto. Ensimmäiseen on varmaan joku kiinteä suunnitelma(?) ja kahden muun osalta suosittelen, että suunnittelet sellaisen maltillisen lyhennyssuunnitelman. Tai sellaisen, että valitset sen, kummasta haluat ensin päästä eroon ja sitä ET enää käytä. Vaikka olisi sitten se minimilyhennys mutta kunhan et käytä.

    Itse nykäisin viime vuoden lopussa opintolainan pois. Jäljellä on luottokortit (lähes 1.800 euroa, koska tapissa). Ei ehkä järkevintä taloudellisesti mutta järkevintä henkisesti. Nyt tarkoituksena on hankkiutua niistä eroon lähes minimilyhennyksillä aiemman "lyhennän paljon mutta käytän myös" -taktiikan sijasta.

    - se vakkarilukija

    VastaaPoista
  2. Moikka vakkarilukija!

    Kiitos neuvosta jonka niin ahkerasti sivuutin. Tuntuu tosi pahalta, ja tiedostan tuottaneeni itselleni hankaluuksia, mutta samalla aivan valtavan pettymyksen.

    Anttilan erä on 105,50, eli ei paha. Luottokortin haluaisin mitä pikimmin pois ja siinä on nyt 200 eränä, samoin joustiksessa. Nyt tulee kyllä joulun pyhistä 2. duunissa ihan kivasti rahaa, joten voi olla, että saankin luottokortin maksettua.

    Auton maksussa olen tosiaan 3 erää edellä aikataulussa, eli siihen olen ihan tyytyväinen. Tsemppiä omaan projektiisi! ...ja hyvää alkanutta vuotta..

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Mikäli haluat nähdä vastaukseni vaivattomasti, voit ruksittaa ruudun ILMOITA, ja vastaukseni tulee sähköpostiisi. -Taina