maanantai 28. joulukuuta 2020

Suunnitelmat muuttuvat kun tuuli kääntyy..

 Olin jo miettinyt vuoden 2021 kuviot aika tarkaan, yhtenä asiana mm. 240€ siirtäminen erilliselle tilille kuukausittain. Näistä rahoista piti ostaa uusi jääkaappi. Olen katsellut uutta jääkaappia jo useamman vuoden ja "korjannut vanhaa kotikonstein" säännöllisesti. Miltä sinusta kuulostaisi sulattaa jääkaappi joka kuukausi ja herätä öisin pelkäämään jääkaapin räjähtämistä?

Jääkaappini on poikkeuksellisen pieni (kapea, eikä kovin syvä, mutta samaan aikaan kuitenkin pitkä) eikä uuden vastaavan laisen löytäminen ole ollut helppoa. Nyt sattumalta aivan oikeanlainen jääkaappi käveli vastaan. 570€ karkasi puskurista tähän. Jääkaappi maksoi 499, eli oli ihan alkuperäisessä budjetissa. Tähän päälle toimitus ja vanhan pois vienti, jolloin summa nousi 71€.

Muutin ennakkomaksut verkkopankkiin. Kuun alussa tililtä toiselle siirtyykin 200€ eikä 240€ ja se loppu 40€ laitetaan sitten tietenkin puskuriin. Puskuritilille jäi 630 euroa. Yritän vakuutella itselleni, että puskuritili on juuri tällaisia tilanteita varten, eikä vie aikaakaan kun tilillä on taas se maaginen 1000 kasassa. On tosi jännä, mutta olo on melkein yhtä huono kuin jos olisin ostanut sen visalla. Sellainen olo, etten ole ansainnut. 

What do you want to do ?
New mail

Olen pudonnut kärryiltä!

Minulla on blogissani lista seuraamistani blogeista. Suuri osa niistä on päivittynyt viimeksi viisi vuotta sitten. Tein juuri itselleni tilin blogit.fi tilille ja lisäsin omankin blogini sinne. Nyt kaipaan kiivaasti uutta luettavaa. Onko sinulla vain kirjanmerkeissä kiinnostavat blogit, saatko uusimman postauksen sähköpostiin vai käytätkö esim. blogilistaa lukemiseen. Ilmianna oma blogisi tai lukemasi blogi kommentteihin niin pääsen taas kärryille siitä, mitä täällä blogimaailmassa tapahtuu. Mua kiinnostelee säästäminen, henkilökohtainen talous, velkaantuminen (ja jossain määrin sijoittaminen ja minimalismikin mutta liika pörssihöpötys tai överiminimalismi ei napostele). Mitä hauskempi sen parempi, mutta raaka data on parempi kuin selittelyt. Kiitti sulle hei!

sunnuntai 27. joulukuuta 2020

S mobiilin omat ostot - 2020 havaintoja osa 2

Tämä julkaisu on jatko-osa S mobiilin kulujen 2020 tarkasteluun. Ensimmäisessä osassa katsoin muita tapahtumia. Nyt keskitytään ruoka osioon ja uusiin ominaisuuksiin joita apissa on.

Menot 2020 Ruoka

Ruokaan meni 2946€ 12kk aikana eli keskimäärin hieman alle 250€ kuukaudessa. Pitkään minulla on ollut kauppabudjetin sijaan käyttövarabudjetti 400€/kk joka on pitänyt sisällään ruokaostokset, joten tämä on ihan mallillaan. Uskon, että todellisuudessa kauppaan on mennyt n 300€ kuukaudessa eli tässä keskittäminen ei ole toteutunut. Olen aiemminkin puhunut siitä haasteesta, että 2,35€ ostoja (pepsi max) tulee tehtyä sieltä täältä ja samoin nykyään 8,30 maksavia tupakka-askeja (herranjumalakuntoihinta on noussut). Nyt kaikki jossain kohtaa tupakan polton lopettaneet saavat multa raikuvat aploodit. Ja ne kaikki jotka ovat laillani aloittaneet uudelleen, saavat kymmenen sata raipan iskua. Huoh.

Apin mukaan tupakkaan on mennyt 1010€, joka on 34% kuluista. Tämä pitää varmaan ihan paikkaansa. Muut kategoriat jakautuivat seuraavasti:

  • Maitotaloustuotteet 668€
  • Juomat 225€
  • Ravintovalmisteet 173€
  • Vihannekset 155€
  • Kahvi, tee 105€
  • Liha ja eines 96€
  • Leipomotuotteet 85€
  • Säilykkeet 83€
  • Pakasteet 82€
  • Hedelmät 76€
  • Leipomotuotteet (teoll.) 59€
  • Makeiset 54€
  • Viljatuotteet 30€
  • Liha 16€
  • Hedelmä ja marjavalmisteet 12€
  • Mausteet ja leivonta 10€
  • Sokeri 3€
Jako näytti ihan oikealta, muutama kysymys kuitenkin heräsi. Miksi leipomotuotteet on jaettu kahtia ja miksi niihin on mennyt noin paljon rahaa? Ostetun lihan määrä yllätti myös (olenhan kasvissyöjä). Ja mitä kummaa on ravintovalmisteet?

Maitotaloustuotteet 668€

Hei voi morjens. Ajattelin että juu, maitoa, piimää ja rahkaa on tullut syötyä, mutta tästä 400€ on mennyt juustoon. APUA. Eikä mihinkään ihaniin ja kalliisiin homejuustoihin, vaan ihan perus juustoon. Okei, raejuustoon on mennyt 100€ ja ruoan valmistuksessa käytettyihin juustoihin (feta ja halloumi 30€) sitten 100€ aamupalajuustoon ja 170€ oltermanniin (ja toisiin vastaaviin merkkeihin edamiin ja muuhun). Tämä todistaa uskomukseni siitä että syön ihan terveellisesti mutta syön aivan saatanasti leipää. Ei hemmetti!

Juomat 225€

Alkoholijuomien osuus on tästä 5€, mutta siitä huolimatta voi puolestani juopoksi haukkua koska minulla todellakin on addiktio. Pepsi Max toistuu riveillä kerta toisensa jälkeen. Muiden juomien osuus (vichyt ja energiajuomat ym.) on noin 40€ ja peppeen on mennyt 180€ ja tässä kategoriassa keskittäminen ei edes toteudu. Olen järkyttynyt. 

4x 2l pulloihin 30€
2x 1,5l pulloihin 45€
1,5l pulloihin 20€
0,5l pulloihin 95€

Voisin ainakin koettaa jättää pikkupullojen ostamisen vähemmälle tai ostaa niitä lavoittain. Voi kumpa kuulisit tämän kiroilun määrän mikä jupinana täällä näppäimistön äärellä kuuluu. Minua hävettää.

Ravintovalmisteet 173€

Aiemmin ihmettelin että mitä kummaa on ravintovalmisteet, mutta minulla tähän kategoriaan kuuluu näemmä: Salaatinkastikkeet ja ketsuppi 26€, Lemmikkien ruoat 72€, lemmikkieläin tarvikkeet 19€ ja mehukeittoa 56€. Olen yllättynyt paitsi siitä että mehukeitto on täällä myös siitä, että olen käyttänyt lemmikkiin näin paljon rahaa. Olen nimittäin lisäksi ostanut ruokaa verkkokaupasta. Tunnustan että olen kokeillut kaikenlaista, ostellut herkkuja ja leluja. Ja voisin ostaa niitä lisää loputtomasti ilman että se harmittaisi yhtä paljon kuin kaikki syömäni juusto :D

Vihannekset 155€

Tämä lienee aika helposti arvattavissa. Eniten menee kurkkuun ja tomaattiin, sitten muihin kasviksiin (paprika, salaatti, kukkakaali, kesäkurpitsa jne) ja kolmanneksi eniten juureksiin. Eli aikalailla sen mukaan mikä on niiden hintasuhde. Kaikkea tältä osastolta syön ja mielelläni. Surullista on huomata se, että kasviksia olen ostanut huomattavasti enemmän aikavälillä 3/2020-7/020 eli kun olen ollut etätyössä ja lomalla. Toki kasvikset on tänä aikana halpojakin, mutta toki kokkailuun on ollut paremmin aikaa.

Liha ja eines 96€

Tässä oli tosiasiassa lihaa vain alle 3€, olen näemmä ostanut yhden paketin kultakalkkunaa yökyläilijöille. Jos söisin joka viikko paketin kalkkunaa menisi siihen 150€ vuodessa. Vitsit liha on kallista... Sama 3€ oli mennyt yhteen kasvisnakkipakettiin. Olen näiden kanssa vielä uusi. Leipomoeinesvalmisteisiin oli mennyt 17€ siellä oli kolmioleipiä ym. Eineksiin oli kuitenkin mennyt 73€ kokonaisuudessaan joka kuulostaa omaan korvaani aika paljolta. Sieltä paljastui kaksi selvää voittajaa: Pinaattiletut 19€ ja Boltsi siemenpyörykät 15€, muita hankittuja oli mm. perunasalaattia, pinaattikeittoa jne. Ihan tuttuja juttuja kun palauttelee mieleen. 

Leipomotuotteet (tuore) 85€

Minä jo säikähdin että olenko käynyt paistopisteellä näin paljon, mutta tuoreen ruokaleivän osuus oli 78€ (mm. real ja ruispalat), konditoriatuotteisiin on mennyt 3€ kääretorttupalaan ja paistopisteelle 4€ nämä oli kaikki yksittäisiä ostettuja riisipiirakoita :D

Leipomotuotteet (teoll.) 59€

Ei jumalavita. Eihän nämä mitään leipää ja pullaa ole vaan sipsejä. Vaikuttaa vakavasti siltä, että olen ostanut vähintäänkin pussin sipsiä /kuukausi. Eihän tämä sinällään ole vakavaa, mutta ei se nyt imartelekaan. Käppyrän toiminnasta päätellen voin kertoa, että huhtikuussa, elokuussa ja joulukuussa on ollut varsinainen sipsivalio dippeineen päivineen..

Makeiset 54€

Joulukuussa on mennyt eniten rahaa makeisiin. Joulusuklaat ym. Tämä kuitenkin vahvistaa käsitystäni entisestään. Ostan harvoin (parin kuukauden välein) kauppareissulla karkkipussin tai suklaalevyn. Se ei säily kolmea sekuntia kauempaa. Tupakkaa ostaessani ostan yksittäisen patukan tai pastilliaskin. Näihin menee keskimäärin 2,5€/kk ei paha. 

Liha 16€

Ajankohdasta voin päätellä että olen tehnyt kahdesti talkooruokaa ystäväni rakennustyömaalle. En siis näemmä ole ryhtynyt tietämättäni lihaaniksi. Muissa kategorioissa ei ollut sen enempää ihmeteltävää.



Ostosteni kotimaisuusaste oli 62% joka on mielestäni aika hyvä ajatellen etten pahemmin ole kiinnittänyt siihen huomiota. Muovikasseista kun aina puhutaan, niin olen ostanut 38 muovikassia S kaupasta ja varmaan sen 12 lisää muualta. yhteensä siis 50 kassia. Näiden määrän voisin puolittaa ja silti riittäisi roskapusseiksi.

Olipahan paljon läpikäytävää. Käytin aineiston tiirailuun ja kirjoittamiseen aikaa lähes 3,5h mutta kyllä se kannatti. 

Tästä muutama ajatus vuodelle 2021
  • Kiinnitä lisää huomiota kotimaisuuteen
  • Hanki reseptit särkylääkkeisiin
  • Älä osta muovikassia ellei ole pakko
  • Osta Pepsi Maxit bulkkina ja vähennä sen juontia. 
  • Mieti voisitko syödä vähemmän leipää?
  • Keskitä niin saat hyvät aineistot

What do you want to do ?
New mail

S mobiilin omat ostot - 2020 havaintoja osa 1

Ensin muutama sananen koskien Eskortin käyttöä vuonna 2020.

  • Olen ostanut sitä mitä olen halunnut (ruokavalion ja kilohinnan mukaan)
  • Olen keskittänyt, mutten aivan kaikkia ostoksiani (uskon keskittämisprosentin olevan kuitenkin n. 80%)
  • Edellä mainituista syistä tulokset ovat viitteellisiä
Ps. Tämä on ollut ensimmäinen vuosi, kun olen voinut käydä ruokakaupassa tilipäivää edeltävänä päivänä ilman että olisi pitänyt maksaa visalta. Olen ehkä joutunut siirtämään vähän rahaa laskutililtä käyttötilille, mutta visaa ei ole tarvittu! Wohoo!!!

Osoitteesta s-kanava.fi tai s-mobiilista näet tekemäsi ostokset joiden yhteydessä olet höylännyt s-korttia. Kerättävät tiedot ovat herättäneet matkan varrella paljon keskustelua. Koska bonukset maksetaan pankkitilille, tarvitaan henkilöturvatunnus, koska kerätään bonuksia tarvitaan kulutuskäyttäytymiseen liittyvä tieto. Tosiasiassa samalla s-ryhmä saa paljon tietoa asiakkaidensa kulutustottumuksista. Tätä tietoa on mahdollista käyttää markkinointiin, tuotesijoitteluun ja niin edelleen. Voidaanko tässä kuluttajaa vetää siis jollain lailla höplästä? Itse koen olevani voittaja, sillä saan itse myös datan käyttööni ja siten voin tehdä harkitumpia valintoja ja muuttaa ostoskäyttäytymistäni. 

Miten meni vuosi 2020 kun en yhtään sen enempää miettinyt mitä ostin, vaan vain ostin?


Ruoka kategoriaan kului melkein 3000€ ja sitä tarkastelemme tarkemmin vielä myöhemmin. Päivittäistavaroissa oli luonnollisesti vessapaperia, kodin puhdistusaineita, hygieniatuotteita ja kosmetiikkaa. Vuodesta 2020 tekee erikoisen se, että papereiden osuus oli 27,55€ ja siitä oli mennyt 10€ käsipaperiin ja 17€ vessapaperiin. Normaalisti minulla on kotona käytössä pyyhkeet käsipapereiden sijaan, mutta nyt koronan aikana tilanne on toinen. En ole koskaan ajatellut, että kuinka paljon/vähän wc paperiin menee vuodessa rahaa. Saman verran rahaa oli mennyt konetiskitabletteihin. 

Jouduin hieman etsimään muita koronakuluja, mutta DIY "käsityökalut" kategoriaan oli mennyt 3pkt kirurgisia suojaimia (150kpl yht) 48€ joista kylläkin yksi paketti siirtyy vuodelle 2021. Mutta ajatellen sitä, että toimeentulotuen epidemiakorvaus on 75€/kk saa sillä hyvin hankittua ylimääräiset paperit, desit ja maskit. Itselläni maskien käyttö vapaa-ajalla on vähäistä. Työssä työnantaja kustantaa maskit. Arvelin silloin, että kangasmaskien hankkiminen tulisi lopulta kalliimmaksi ja kuluttavammaksi omalla kohdallani ja epäilen tämän pitävän paikkaansa edelleen.

Polttoaineisiin minulla oli mennyt 25€, tämä on siis bensan osuus. Loput on kaasua.
Viihde ja kodin elektroniikassa 336€ oli pöytätuuletin, lattiatuuletin, hiiri ja näppis, rikka-imuri, vaaka ja sähköhammasharja -kaikki käytössä edelleen vain rikkaimuri hankintana kaduttaa. Mutta mä tarvitsin sen, tai niin ainakin luulin. Sama 25€ oli mennyt kuukautissuojiin. Tämä ei pidä paikkaansa. Kaiken järjen mukaan niihin menee n. 45€ vuodessa (mutta tiedostan ostaneeni tarjoushaukkana mammuttimarkkinoilta rättejä hullun kiilto silmissä). Että sanoisin kyllä ettei naisella mene rahaa kuukautissuojiin juuri sen enempää kuin miehellä parranajoon. Toki on myös mahdollista käyttää esim. kuukuppia tai muita vaihtoehtoja. Itselleni kuukuppi ei sovi. Kuitenkin kustannus joka liittyy kuukautisiin, mutta ei näy tässä on särkylääkkeet. Tätä selvitystä tehdessäni tajusin että minulla menee kuukautisten aiheuttaman kivun hallintaan (kuukautiskivut ja hormonaalinen päänsärku) kaksi pakettia särkylääkettä kuukaudessa yhteensä 18€ eli 216€ vuodessa. Voisin hyvin vaihtaa edullisempiin merkkeihin tai hankkia reseptin. Sellaiseen kosmetiikkaan jota miehellä ei mene (shampoo, deodorantti, hammasharja) minulla oli mennyt 100€ joka ei mielestäni ole paljoa. Tässä asiassa olen kyllä keskittänyt. En juuri käytä kosmetiikkaa. 

Vuonna 2020 en ole ostanut yhtään kippoa, kuppoa tai kapustaa, sen sijaan ruukkuja, multaa ja lankoja on ostettu 45 eurolla ja sisustettu alle viidellä eurolla. Kaikki tarpeellista ja minua sopivasti ilostuttavaa.

Jotain ehkä kertoo sekin, että vaatetukseen oli mennyt 19€ ja ostoksissa oli miesten ja pikkulasten vaatteita vaikka olen yksin asuva nainen. Nämä ovat menneet siis lahjaksi. Urheiluvälineissä 93€ oli sen sijaan vaatteita, ja ne olen ostanut itselleni. Vaatteiden lisäksi olen ostanut pyöräilytarvikkeita, kahvakuulan, jumppakuminauhoja jne. Kaikki kelpohankintoja ainakin näin koronan keskellä. Muuten en keksisi kahvakuulailla kotona.

Kuinka paljon sinulla menee rahaa esim. kodintekstiileihin tm. vuodessa? Minulla on viime vuonna mennyt 0€ mutta tulevana vuonna täytyisikin ostaa uudet käsipyyhkeet ja käytävämatot. Vaatteisiin kulutan liiankin vähän, jonka vuoksi nyt laitoin erillisen vaatetilin ensi vuodeksi S-tilille. Oli kyllä mielenkiintoista selailla näitä. Suosittelen katsomaan läpi omia hankintoja mikäli keskität s-ryhmään.

Ruokaan liittyvät havainnot osassa kaksi. ;)

What do you want to do ?
New mail

Joulun ajan ansiot, mitä niillä kannattaisi tehdä?

Olin jouluna kakkosduunissa kolme päivää. Loman aikana on luvassa vielä pari vuoroa ja tammikuussa näistä uskoisin kotiutuvan n 1000€ hyvien lisien ansiosta. Alunalkaen ajatuksenahan oli laittaa raha puskuriin, kun omien töiden jatkosta ei ollut vielä varmuutta. Nyt kuitenkin olen saanut tietää, että työt jatkuvat ainakin toukokuun loppuun, eikä "hätää ole". Siispä pitäisinkö alkuperäisestä suunnitelmasta kiinni? Vai laittaisinko rahastoihin? Mitä sinä ajattelet? 

Joulu oli ihanan tunnelmallinen kakkosduunissa ja tuntui mukavalta olla töissä. Joulu on minulle ajoittain vaikea juhla, jonka vuoksi tuntui ihanalta kun asetelma oli jälleen eri. Miten sun joulu meni? 



keskiviikko 23. joulukuuta 2020

Rentouttavaa joulua

Minun juoksemiseni loppui nyt. Vaikka olen kakkosduunissa seuraavan viikon aikana viisi vuoroa, katosi kiire ja kaikki välittömästi kun loikkasin lomalle 16.05. Puhelin on kiinni, sähköposti on kiinni ja vastuuta ei ole viiteentoista vuorokauteen. Kiitos. <3 Loman olisi voinut aloittaa jo aiemminkin, mutta toisaalta tämä hidas lasku oli oikein hyvä. Tänään oli tämän vuoden ensimmäinen kokoukseton päivä ja sille oli paikkansa. Sain hoidettua monta asiaa päätökseen ja ajatus sai laskeutua lomaan. Nyt lenkille, lasi viiniä ja villasukkien päättelyä. Ihanaa joulunaikaa ja vuodenvaihdetta teille kaikille!

sunnuntai 20. joulukuuta 2020

Hyväntekeväisyyttä 2020 ja 2021

Kuuntelin yhtä suosikki podcasteistani Julia Thurénin "Melkein kaikki rahasta". Jaksossa Hyvää sinun eurolla puhuttiin lahjoittamisesta ja hyväntekeväisyydestä ylipäänsä. Suosittelen kuuntelemaan jakson Areenasta. Julia sanoi lahjoittavansa 2% vuosituloistaan hyväntekeväisyyteen ja huomasin ajattelevani että summa on suuri, mutta sitten laskeskelin. Arvelen bruttotulojeni olleen vuonna 2020 noin 44 000€, josta 2% olisi 880€ ja tajusin että olen lahjoittanut tänä vuonna 860 euroa. Vuosi on ollut varsin poikkeuksellinen, sillä koronatilanteesta johtuen olen tukenut yhtä ystäväperhettäni 200€lla ja toisen perheen kodin yllättävän katastrofin korjausta pienkeräyslupaan 100€/kk kuuden kuukauden ajan (600€), eläinsuojeluyhdistykselle olen laittanut 30€, paikalliseen jouluapuun 20€ ja Hurstille 10€. Aiemmin en ole antanut näin paljon, huomaan että minuun vaikuttaa se, että läheisille haluaa antaa enemmän ja mieluummin. Tästä havainnosta tuli kuitenkin valtavan hyvä mieli. Nyt kun oma taloustilanteeni on huomattavasti parempi kuin aiemmin ja velkoja ei enää ole lukuisia, haluan haastaa itseäni vuonna 2021 antamaan hyväntekeväisyyteen vähintäänkin tuon 2% tuloistani.

Tein unelmien listaa lahjoituskohteista ja valitsin kaksitoista kohdetta, ja lasken tulot yhteen kuukausittain. Haluaisitko sinäkin haastaa itseäsi? Muista kuitenkin, että on aivan ok hoitaa oma talous kuntoon ensin. mm 30€ kuukausilahjoitus tekee 360€, jolla saa lyhennettyä esim. Visaa roimasti. Pahimmassa tilanteessa luovuin kuukausilahjoituksista itse kokonaan. Nyt olen tyytyväinen että tein sen. Auta itseäsi ensin, jotta voit auttaa muita. 

Tammikuu Amnesty International

Helmikuu Helsingin Diakonissalaitos

Maaliskuu Hursti

Huhtikuu Hope

Toukokuu Kirkon ulkomaan apu

Kesäkuu Paikallinen eläinsuojeluyhdistys

Heinäkuu Rikosuhripäivystys

Elokuu Pelastakaa lapset

Syyskuu Luonnonperintösäätiö

Lokakuu Plan

Marraskuu Suomen punainen risti

Joulukuu Väylä ry

Voisin yrittää esitellä jokaisen kohteen jossain kohtaa ja kertoa kuinka paljon olen onnistunut lahjoittamaan. Millainen sinun unelmalistasi olisi? 

Ps. Olisi muuten ihanaa jos olisi sellainen säästösalkku, johon voisit kerätä lahjoituskohteita salkkuun kuten osakkeita. Sitten kun haluaisit lahjoittaa vaikka 100€ pankki automaattisesti jakaisi summan haluamiisi kohteisiin, eli tässä tapauksessa kaikki 12 kohdetta saisivat 8,33€