sunnuntai 27. joulukuuta 2020

S mobiilin omat ostot - 2020 havaintoja osa 1

Ensin muutama sananen koskien Eskortin käyttöä vuonna 2020.

  • Olen ostanut sitä mitä olen halunnut (ruokavalion ja kilohinnan mukaan)
  • Olen keskittänyt, mutten aivan kaikkia ostoksiani (uskon keskittämisprosentin olevan kuitenkin n. 80%)
  • Edellä mainituista syistä tulokset ovat viitteellisiä
Ps. Tämä on ollut ensimmäinen vuosi, kun olen voinut käydä ruokakaupassa tilipäivää edeltävänä päivänä ilman että olisi pitänyt maksaa visalta. Olen ehkä joutunut siirtämään vähän rahaa laskutililtä käyttötilille, mutta visaa ei ole tarvittu! Wohoo!!!

Osoitteesta s-kanava.fi tai s-mobiilista näet tekemäsi ostokset joiden yhteydessä olet höylännyt s-korttia. Kerättävät tiedot ovat herättäneet matkan varrella paljon keskustelua. Koska bonukset maksetaan pankkitilille, tarvitaan henkilöturvatunnus, koska kerätään bonuksia tarvitaan kulutuskäyttäytymiseen liittyvä tieto. Tosiasiassa samalla s-ryhmä saa paljon tietoa asiakkaidensa kulutustottumuksista. Tätä tietoa on mahdollista käyttää markkinointiin, tuotesijoitteluun ja niin edelleen. Voidaanko tässä kuluttajaa vetää siis jollain lailla höplästä? Itse koen olevani voittaja, sillä saan itse myös datan käyttööni ja siten voin tehdä harkitumpia valintoja ja muuttaa ostoskäyttäytymistäni. 

Miten meni vuosi 2020 kun en yhtään sen enempää miettinyt mitä ostin, vaan vain ostin?


Ruoka kategoriaan kului melkein 3000€ ja sitä tarkastelemme tarkemmin vielä myöhemmin. Päivittäistavaroissa oli luonnollisesti vessapaperia, kodin puhdistusaineita, hygieniatuotteita ja kosmetiikkaa. Vuodesta 2020 tekee erikoisen se, että papereiden osuus oli 27,55€ ja siitä oli mennyt 10€ käsipaperiin ja 17€ vessapaperiin. Normaalisti minulla on kotona käytössä pyyhkeet käsipapereiden sijaan, mutta nyt koronan aikana tilanne on toinen. En ole koskaan ajatellut, että kuinka paljon/vähän wc paperiin menee vuodessa rahaa. Saman verran rahaa oli mennyt konetiskitabletteihin. 

Jouduin hieman etsimään muita koronakuluja, mutta DIY "käsityökalut" kategoriaan oli mennyt 3pkt kirurgisia suojaimia (150kpl yht) 48€ joista kylläkin yksi paketti siirtyy vuodelle 2021. Mutta ajatellen sitä, että toimeentulotuen epidemiakorvaus on 75€/kk saa sillä hyvin hankittua ylimääräiset paperit, desit ja maskit. Itselläni maskien käyttö vapaa-ajalla on vähäistä. Työssä työnantaja kustantaa maskit. Arvelin silloin, että kangasmaskien hankkiminen tulisi lopulta kalliimmaksi ja kuluttavammaksi omalla kohdallani ja epäilen tämän pitävän paikkaansa edelleen.

Polttoaineisiin minulla oli mennyt 25€, tämä on siis bensan osuus. Loput on kaasua.
Viihde ja kodin elektroniikassa 336€ oli pöytätuuletin, lattiatuuletin, hiiri ja näppis, rikka-imuri, vaaka ja sähköhammasharja -kaikki käytössä edelleen vain rikkaimuri hankintana kaduttaa. Mutta mä tarvitsin sen, tai niin ainakin luulin. Sama 25€ oli mennyt kuukautissuojiin. Tämä ei pidä paikkaansa. Kaiken järjen mukaan niihin menee n. 45€ vuodessa (mutta tiedostan ostaneeni tarjoushaukkana mammuttimarkkinoilta rättejä hullun kiilto silmissä). Että sanoisin kyllä ettei naisella mene rahaa kuukautissuojiin juuri sen enempää kuin miehellä parranajoon. Toki on myös mahdollista käyttää esim. kuukuppia tai muita vaihtoehtoja. Itselleni kuukuppi ei sovi. Kuitenkin kustannus joka liittyy kuukautisiin, mutta ei näy tässä on särkylääkkeet. Tätä selvitystä tehdessäni tajusin että minulla menee kuukautisten aiheuttaman kivun hallintaan (kuukautiskivut ja hormonaalinen päänsärku) kaksi pakettia särkylääkettä kuukaudessa yhteensä 18€ eli 216€ vuodessa. Voisin hyvin vaihtaa edullisempiin merkkeihin tai hankkia reseptin. Sellaiseen kosmetiikkaan jota miehellä ei mene (shampoo, deodorantti, hammasharja) minulla oli mennyt 100€ joka ei mielestäni ole paljoa. Tässä asiassa olen kyllä keskittänyt. En juuri käytä kosmetiikkaa. 

Vuonna 2020 en ole ostanut yhtään kippoa, kuppoa tai kapustaa, sen sijaan ruukkuja, multaa ja lankoja on ostettu 45 eurolla ja sisustettu alle viidellä eurolla. Kaikki tarpeellista ja minua sopivasti ilostuttavaa.

Jotain ehkä kertoo sekin, että vaatetukseen oli mennyt 19€ ja ostoksissa oli miesten ja pikkulasten vaatteita vaikka olen yksin asuva nainen. Nämä ovat menneet siis lahjaksi. Urheiluvälineissä 93€ oli sen sijaan vaatteita, ja ne olen ostanut itselleni. Vaatteiden lisäksi olen ostanut pyöräilytarvikkeita, kahvakuulan, jumppakuminauhoja jne. Kaikki kelpohankintoja ainakin näin koronan keskellä. Muuten en keksisi kahvakuulailla kotona.

Kuinka paljon sinulla menee rahaa esim. kodintekstiileihin tm. vuodessa? Minulla on viime vuonna mennyt 0€ mutta tulevana vuonna täytyisikin ostaa uudet käsipyyhkeet ja käytävämatot. Vaatteisiin kulutan liiankin vähän, jonka vuoksi nyt laitoin erillisen vaatetilin ensi vuodeksi S-tilille. Oli kyllä mielenkiintoista selailla näitä. Suosittelen katsomaan läpi omia hankintoja mikäli keskität s-ryhmään.

Ruokaan liittyvät havainnot osassa kaksi. ;)

What do you want to do ?
New mail

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Mikäli haluat nähdä vastaukseni vaivattomasti, voit ruksittaa ruudun ILMOITA, ja vastaukseni tulee sähköpostiisi. -Taina