sunnuntai 13. joulukuuta 2020

Välivuodet 2015-2020

Useampi ihminen on kysellyt mitä nämä välivuodet ovat pitäneet sisällään. Tässä pieni pikakelaus tähän päivään elämässä ja taloudessa ylipäänsä. Tämän yhteenvedon kuluneista vuosista olen tehnyt osin muistin varaisesti, osin valokuvakansioita selaamalla ja osin verkkopankkia ja verotuspäätöksiä tarkastelemalla.

2015 Olin vakkaristi töissä vanhassa kakkosduunissa, eli en tehnyt keikkatöitä. Remontoin asunnon jonka ostin 10/2014. Lyhentelin asuntolainaa, mutta samalla nostin joustoluoton tappiin remonttien vuoksi 7000€ ja lisäksi ostin luotolla 3500€ uudet kodinkoneet asuntoon. Saattaapi olla, että tällä älyttömän huonolla taloudellisella toiminnalla oli vaikutusta siihen, että blogi jäi tauolle. Käytin säännöllisesti laskutiliä ja homma pysyi kuitenkin hallussa siten että velanhoito onnistui mallikkaasti. En siis elänyt yli varojeni. Palkka oli ihan ok, mutta lisiä tuli paljon. Ostin uuden auton. Harrastin paljon ja nautin siitä. Siirryin esimiestehtäviin ja minulle varsin rakas isoäitini kuoli. Bruttotuloni vuonna 2015 olivat noin 45 000€

2016 Olin vakkaristi esihenkilötehtävissä vanhassa kakkosduunissani, eli en tehnyt keikkatöitä. Säästin hieman rahaa, mutta maksoin remonttivelkoja edelleen. Palkka oli hyvä, lisiä ei tullut paljon. Käytin säännöllisesti laskutiliä ja homma pysyi kuitenkin hallussa siten että velanhoito onnistui mallikkaasti. Matkustelin 2016 mm. Espanjaan ja Ranskaan. Olin tosi onnellinen. Harrastin paljon ja nautin siitä. Bruttotuloni vuonna 2016 olivat noin 48 000€

2017 Minulle tarjoutui uusi työmahdollisuus YAMK koulutustani vastaavaan työhön. Loikkasin siihen. Lopetin kokonaan vanhassa työpaikassani ja keskityin tähän uuteen kovapalkkaiseen työhön 2v projektissa. Palkka oli sopimuspalkkana 4 500€ eli aivan huikea. Päiväduuni. Verojen jälkeen minulle jäi saman verran käteen (3000€) kuin edellisessä työssä. Työ oli todella kuormittavaa ja välillä koin mm. rytmihäiriöitä jne. Ajoin kolarin ja olin töissä sisäilmaongelmaisessa paikassa. Minulla oli paljon terveydellisiä haasteita. Käytin säännöllisesti laskutiliä ja homma pysyi hallussa siten että velanhoito onnistui mallikkaasti. Matkustelin 2017 mm. Ranskaan, Italiaan ja Sveitsiin yhdellä matkalla ja Saksaan toisella matkalla. Bruttotuloni vuonna 2017 olivat noin 55 000€

2018 Jatkoin projektia ja työtaakka oli uskomaton. Sain lainat maksettua loppuun ja sain hieman säästöön taas rahaa. Pieni paniikki alkoi kasvaa työn loppumisesta ja loppuvuonna aloin taas tehdä keikkaa vanhaan työpaikkaan. Minulla oli edelleen paljon terveydellisiä haasteita. Harrastin paljon ja nautin siitä. Käytin säännöllisesti laskutiliä ja homma pysyi hallussa ja sain rahaa säästöön. Lopetin tupakoinnin onnistuneesti elokuussa. Matkustelin 2018 Saksaan ja Israeliin. Bruttotuloni vuonna 2018 olivat noin 57 000€

2019 Määräaikainen työni päättyi ja löysin uuden työn joka oli virhe. Työpaikka ei ollut minua varten. Tässä työssä oli sopimuspalkka 3 800€. Minulla oli edelleen paljon terveydellisiä haasteita, mutta helpotusta alkoi tapahtua kuntoutuksen myötä. Olin uudessa työssä vain kaksi kuukautta ja siirryin nykyiseen työpaikkaani jossa palkka oli kokemuslisineen nippanappa 3000€, mutta se ei haitannut kun työ oli mielekkäämpää. Työn aloitus ei ollut kuitenkaan helppo. Työpaikassa oli paljon haasteita joiden keskelle tupsahdin. Keikkailin hiljalleen vanhassa paikassa. Harrastin paljon ja nautin siitä. Ostin uuden auton joka kulkee kaasulla. Aloitin maksullisen koulutuksen. Aloitin tupakoinnin yli vuoden tauon jälkeen. Käytin säännöllisesti laskutiliä ja homma pysyi hallussa ja sain rahaa säästöön. Matkustin Norjaan ja Espanjaan. Marraskuussa perustin toiminimen. Bruttotuloni vuonna 2019 olivat noin 51 000€

2020 Olen samassa työpaikassa ja tehtäväni laajeni alkuvuodesta ja nyt palkka on lisävastuun myötä n. 3 600€. Pitkäjänteinen työ tuotti tulosta ja työpaikan haasteet alkavat olla järkevässä mittakaavassa. Aloitin yritystoiminnan opiskeluihini liittyen. Käytin säännöllisesti laskutiliä ja homma pysyi hallussa ja sain rahaa säästöön. Loputkin terveyshaasteet ratkesivat alkuvuodesta "vahingossa" ja nyt olen terve kuin pukki. Hankin kissan. Tein paljon etätöitä ja tein enemmän hyväntekeväisyyttä kuin koskaan ennen. Koronan keskellä en matkustellut minnekään. Opiskelin. Teen vuodesta 2020 erikseen vielä "tilinpäätöspostauksen" vuoden lopussa. 


Että semmosta. Huh.

What do you want to do ?
New mail
What do you want to do ?
New mail

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Mikäli haluat nähdä vastaukseni vaivattomasti, voit ruksittaa ruudun ILMOITA, ja vastaukseni tulee sähköpostiisi. -Taina