Kotoa opittua

Kommentoin P. Ohatan viimeisimpään tekstiin isäni tavasta ohjata osan tuloistaan lukuisille eri säästötileille. Aloinkin pohtimaan; kuinka voi olla mahdollista, että vanhemmat joiden taloudenhallintataidot ovat loistavaa luokkaa ovat kasvattaneet lapsen joka ei ole hallinnut rahankäyttöään laisinkaan?

Muistan lapsuudestani laman hyvin vahvasti. Perheessä täytettiin mustakantista vihkoa johon merkittiin kuluja. Viikonloppuisin ostettiin yksi fazerin sininen seitsemälle ja tomaatteja ei ostettu kuin kerran kuussa koska ne olivat niin kalliita. Vanhempien palkkapäivä tarkoitti jokaiselle omaa tomaattia. Vanhemmilleni oli kuitenkin tärkeää, ettei ulospäin näkynyt rahan vähyys. Joululahjat ostettiin pääsääntöisesti kirpparilta, eikä aina saatu sitä mitä haluttiin, mutta harrastuksista tai muista vastaavista ei tingitty. Olen lapsena päässyt harrastamaan, leireilemään ja seuramatkailemaan enemmän kuin moni muu. Monet muut perheet tekivät etelänmatkoja kerran vuodessa. Meidän perhe lähti kerran vuodessa mukaan isän työmatkalle.

Tämä ennakoinnin jalo taito joka vanhemmillani on, ei näkynyt meille lapsille juurikaan. Vanhemmat kävivät keskenään rahaan liittyvät keskustelut, eikä rahaan liittyvästä huolesta puhuttu ääneen kotona. He halusivat ehkä suojella meitä, mutta toisaalta saimme ehkä mielikuvaa, että rahaa oli aina.. Kai... Osittain tämä budjetointi on varmaan seurausta epäsäännöllisistä tuloista. Työnarkomania on ainakin kotoa opittua, sillä molemmat vanhemmat ovat tehneet lisätöitä oman työnsä ohella. Projektit ovat olleet pitkiä ja saattaneet kestää esim. kaksi vuotta ja kertakorvaus on saattanut olla esim. 30 000€. Nuo lisätulot on aina laitettu suoraan säästö/sijoituskohteisiin, joten sellaista aikaa kun rahaa olisi ollut tolkuttomasti, ei koskaan ollut.

Isäni puhui jokin aika sitten siitä, että muistelee edelleen ahdistuneena aikaa jolloin kaikki lapset aloimme samaan aikaan olla tarve-iässä. Itse nuorimpana olen aina saanut käytettyä päälleni, enkä ole sitä ihmeellisenä pitänyt, mutta joskus kyllä harmitti esimerkiksi räpylämalliset monot vielä lukiossakin. Muilla kun oli ollut erilaiset monot jo ala-asteen lopulla. Ehkä siksi nyt on suksetkin viimeistä huutoa. Hän sanoi, että ovat säästäneet rahaa lastenlasten ruuhka-aikaa varten, koska uskovat sen tulevan yllätyksenä vanhemmille. Uusi pyörä, haalari, luistimet, luokkaretki, linnanmäki, talvikengät jne.. kun niitä on useammat tulee moni asia yllätyksenä ja samaan aikaan. Hieno ele heiltä. Toki isä myös sanoi, että he säästivät minun kohdallani jo ensimmäisen viiden elinvuoden aikana 6000 markkaa sitä aikaa varten kun hankintoja tulee. He oppivat tämän itse siis lapsen nro 5. kohdalla. Jos nyt säästäisi lapsen kuuden ensimmäisen elinvuoden aikana (ennen kouluun menoa) 30€/kk tulisi siitä 2160€ sillä saa jo aika monet takit, harrastemaksut, kengät jne. Ajatus toki olisi, että tuo 30€/kk jatkuu vielä sen kouluun menon jälkeenkin, mutta säästöä on kertynyt ja hankinnat eivät tuota kriisiä. Kannattaa tarttua neuvoon vaarin.

Kysyin siskoiltani ja veljeltäni onko heillä tällaista systeemiä? Kukaan heistä ei toimi näin. Kaikki säästävät lapsilleen ajokorttirahoja tavalla tai toisella, mutteivät varaudu todellisiin arkikuluihin...