tiistai 15. lokakuuta 2013

Syväluotaavaanalyysi.com

Päätin ottaa pienen välitarkistuksen siitä mistä on lähdetty liikkeelle ja minne on tultu kuluneen reilun puolentoistavuoden aikana. Idea tähän syntyi täältä. Vaikkakaan blogillani ei ole syntymäpäiviä haluaisin hieman koota yhteen mitä matkan varrella on tapahtunut. Tämä myös helpottanee itseäni ja lukijoita (sekä uusia, että vanhoja) hahmottamaan mitä muutoksia kokonaisuudessaan olen saanut aikaan. Säästöjen kertyminen tai velkasaldon pieneneminen, ei kuitenkaan kerro aivan kaikkea.

2012

Helmikuussa aloitin bloggaamisen voimaantuneena siitä, että ensimmäistä kertaa ikinä tililläni oli rahaa palkkapäivää edeltävänä päivänä. Aloitin velanmaksutavoitteeni suuruuden hullusti, sillä en ajatellut omistavani muuta velkaa kuin visan ja jouston. Osamaksuja oli kuitenkin valtavasti. Alkuun ajattelin, että tilanne on korjattavissa ainoastaan mikäli tienaan enemmän. Säästäminen ei ollut juolahtanut mieleenikään.

Maaliskuussa aloin analysoimaan enemmän kulutustottumuksiani ja sitä mihin raha oikeastaan on mennyt. Loin ensimmäiset seitsemän tavoitettani, joista kolmas toteutui helmikuussa. Niissä puhuttiin lainojen maksusta, hätävararahastosta ja asuntosäästämisestä.

Huhtikuussa ostin puhelimen ja polkupyörän. Pyörä on nyttemmin jo pöllitty ja puhelin ostettiin kytkyllä. Maksan kytkyä edelleen. Maistoin ensimmäisen kerran huoletonta lomailua, sillä olimme säästäneet matkaa varten. Olin huolettomampi. Huhtikuussa kokeilin myös minimillä elämistä ja olin vähän kieli vyön alla.

Toukokuussa kerroin menneisyydestä ja pikavippikierteestäni. Olin vaikuttunut Larry Wingetin opeista ja tajusin vihdoin ja viimein, ettei kulutuksen jälkikäteen seuraaminen ole sama asia kuin budjetointi. Ja pitää budjetoida muuttaakseen käytöstään. Aloin myös haaveilla auton vaihdosta.

Kesäkuussa ostin sitten kuitenkin sen auton. Otin elämäni ensimmäistä kertaa lainan jonka olen maksanut suunniteltua nopeammin pois. Enää ko. lainaa ei ole ja olen siitä iloinen. Vaihtaminen oli todella järkevää, olisin varmaan jo vararikossa sen edellisen auton kanssa. Tajusin myös vihdoin, ettei lainojen lyhentäminen suunniteltuun tahtiin ole mahdollista. Saavutin yhden tavoitteen lisää, kun maksoin 2. luottokortin pois.

Heinäkuussa meni rahaa aivan helvetisti. Osa meni luotolta. Olin kaasona pohjoisessa häitään viettävälle morsiamelle ja häät, asut, kampaukset ja polttarit kaatoivat kaiken kumolleen. Minulla oli käsittämätön "vain parasta" ajattelumalli koskien morsianta joka on minulle rakkaampi kuin omat sisarukseni. Kaikki meni päin helvettiä. Juhlat olivat toki onnistuneet ja oli kiva kesäkin. Pääsin opiskelemaan ja jännitin tulevaa.

Elokuu-Joulukuu: Pidin taukoa blogista ja ostin uuden tietokoneen. Tauko meni aikalailla kesän tilanteen korjaamiseen, en kai uskaltanut siitä tulla tänne avautumaan koska auton ostamisestakin sain paskaa niskaani. Vaikken pahasti, mutta silti minua hävetti. Koulu alkoi ja kiirettä piisasi, joten siksikään minua ei näkynyt.

2013

Tammikuussa otin itseäni niskasta kiinni ja tunnustin täällä kaiken. Aloin myös ensimmäistä kertaa hahmottaa osamaksuja myös velkana. Listasin ne samaan taulukkoon muiden kanssa ja tavoitteiden määrä kasvoi seitsemästä kymmeneen. Olin kiireinen ja sain kuulla, että vuokrasuhteeni loppuu minusta riippumattomista syistä.

Helmikuussa olin hyperkiireinen. Muutin ja sain rahaa vähän säästöönkin.

Maaliskuussa aloin ennakoimaan osamaksuja jne. exceliin ja tavoitteet alkoivat tuntumaan saavutettavilta. Kävin myös hienoista pohdintaa siitä, millaista matkaa tässä on blogin pitämisen aikana ja sitä ennen käyty. Nuukailu alkoi tuntumaan paikoin mukavalta.

Huhtikuussa minulle alkoi tulla kiire ja vimma tavoitteiden saavuttamisen kanssa. Halusin hoitaa kaiken alta pois ja pian! Sain autolainan maksettua. Sain visan maksettua. (!!!!!!!!) Olin ylpeä saavutuksistani!

Toukokuussa Sain maksettua pois viimeisen osamaksun! Kustannukset olivat toukokuussa suuremmat kuin normaalisti. Samalla kuitenkin tein tulevaa matkaa varten muutamia hankintoja Klarnalla, mutta suunnitellusti ja tiesin, että saan ne maksettua nopeammin pois kuin normaalisti.

Kesäkuussa aika meni matkaa suunnitellessa ja rahaa säästäessä. Osamaksuihin ja autoon menneitä rahoja en siis kohdentanutkaan jouston maksamiseen vaan matkakassaan ja tarvikehankintoihin.

Heinäkuussa maksoin kaikki heinä ja elokuun laskut etukäteen ennen kuukauden mittaiselle matkalleni lähtöä. Lähdin reissuun tilillä ollessa 1200€, hätävaratilillä vanhemmilta lainattu 1000€ ja käyttämätön visa. Huolsin auton, ilman Visaa. Olin onnellinen, ko. matka oli muodostunut haaveekseni jo 2009, ja nyt pääsin sen toteuttamaan!

Elokuussa palasin jälleen Suomeen, palautin 1000€ vanhemmilleni ja maksoin loput matkatarvikehankinnoistani pois. Maksoin reissun aikana Visalta kadonneeet rahat takaisin. Halusin aikaa itselle, opinnoille ja harrastuksille. Töihin paluu oli raskas. Tajusin, että alkuperäinen kokonaisvelkani on ollut yli 13 000€. Tuntuu hurjalta luvulta! Laitoin säästötililleni siirtoeston. Säästötililtä saa nostettua rahaa vain konttorissa. Rahaa alkoi kertyä talteen. Ensimmäisiä kertoja olen todella ajatellut säästämistä.

Syyskuussa vahvistui ajatus opintovapaasta ja jäinkin pian pois töistä. Virallisesti vapaa sovittiin alkavaksi lokakuulta. Sain viimeisen palkan ja aloin nuukailla tosissaan. Säästöön oli kertynyt melkein 1000€.

Lokakuussa (nyt ollaan puolivälissä) olen nuukaillut ja tehnyt hieman kaverinpalveluksia jne. ruoka ja juhlamokkapalkalla. Joistain jutuista olen saanut ihan riihikuivaa rahaakin. Perustin laskutilin. Ratsasin säästötilin jotta sain laskut maksettua, mutta silti olen vakuuttunut siitä, että asiat tulee järjestymään. Joudun vielä luultavasti korkkaamaan sitä visaakin jos rahaa ei pikkuhiljaa ala tulla... Aikuiskoulutustuen päätöstä odottelen edelleen, mutta kyllä se sieltä joskus tulee. Onneksi marraskuun vuokra on jo maksettu ja pakkasessakin on vielä vähän ruokaa.

Aikamoinen matka jo tähän saakka. Huomionarvoista mielestäni on, että elokuun alun jälkeen en ole ostanut itselleni mitään. Matkaltanikaan en ostanut tuliaisia tms. Nyt ensimmäisenä listallani on talvikengät ja toisena sisäliikuntakengät. Siis sitten kun rahatilanne antaa myöden...

Minä huomaan muutosta. Nyt velkaa on alle 7000€. Huomaatko sinä muutoksen?

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi! Mikäli haluat nähdä vastaukseni vaivattomasti, voit ruksittaa ruudun ILMOITA, ja vastaukseni tulee sähköpostiisi. -Taina