lauantai 31. tammikuuta 2015

Uusi koti

Hei kaikille! Tammikuu mennä hurahti niin, etten ehtinyt päätä kääntää. Olen tehnyt ympäripyöreää päivää töiden, remontin ja muuton kanssa. Tällä viikolla meni kuitenkin vanhan kodin ovi kiinni viimeisen kerran ja nyt olen ollut uudessa ihkaomassa kodissa jo muutaman yön.

Kodin nettiliittymää ei ole vielä kytketty ja matkapuhelimen verkko toimii 40 -luvun talossa erittäin huonosti, joten blogin päivittäminen on jäänyt osin tästä syystä. Eipä mulla olisi oikeastaan ollut aikaakaan. Tai energiaa.

Laitan tässä lähipäivinä remontin kulukatsausta, ja tilannekatsausta velkojen ja säästöjen osalta. Nyt kirjoittelen työpaikan koneelta, joten excelit ovit kiltisti kotikoneella ja käden ulottumattomissa. Remontissa on ollut kirjavia vaiheita, eikä kaikki luonnollisestikaan ole mennyt aivan niin kuin strömsössä, joten oppirahojakin on maksettu. Remontti on vielä kuitenkin kesken. Kamat on kannettu kuitenkin uuteen osoitteeseen ja koti on siellä.

Muutama huomio uudesta kodista on jo tässä kohtaa tehtävä:


  • Olen nukkunut paremmin kuin pitkään aikaan.
  • Aamulla en ole ensimmäisenä mennyt niistämään.
  • Äänet joita talossa kuulee, ovat miellyttäviä ja turvallisia.
  • Olen jutellut lukuisten naapureiden kanssa. 
  • Kotitalon näkeminen laittaa hymyn huulille.
  • Sattumalta naapurina on vanha tuttava.
  • Työmatkan pidentyminen ei ole tympäissyt yhtään.
Kai tämä on tavallaan myös avautuminen vanhasta kodista tai jotakin, mutta eron entiseen huomaa. Seinänaapurinani asui vanhassa talossa mies, joka ei katsonut silmiin tai tervehtinyt. Tervehdi häntä itse aina. Uudessa talossa asuu paljon vanhuksia. Olen auttanut kauppakassin kantamisessa ja auttanut kaatuneen pystyyn ja pahoitellut remontista aiheutunutta meteliä. 

Alakerrassa asui perhe, jossa riideltiin iltaisin ja aamuisin. Kahden vuoden aikana soitin poliisit kaksi kertaa ja teinpä muutaman lastensuojeluilmoituksenkin. Riitelevät osapuolet olivat äiti ja teini. Äiti se siellä turpaansa sai. Pojan ollessa yksin kotona, haisi parvekkeella cannabis. Naapurina ei ollut mukavaa, mutta minulla oli varmasti helpompaa kuin heillä. 

Vanhassa asunnossa on asunut aiemmin kissa. Liekö peruja siitä, vai jotain kosteutta tms. jossain, mutta söin allergialääkkeitä ympäri vuoden. Nyt en ole ottanut yhtäkään.

Uudessa kodisssa illalla ennen nukkumaan menoa kuulen tavarajunan äänen joka valuu talon ohi tehdasalueelle joka sijaitsee kauempana. Kuulen kun ovi käy ja joku tervehtii toista.

Uudessa kodissa on hyvä olla.
Se on koti ja siksi jokaisen sentin arvoinen.

perjantai 2. tammikuuta 2015

Pari kirosanaa

Tuntuipa karmealta kirjoittaa isännötsijälle ilmoitusta remontista kun siinä kysyttiin pääurakoitsijaa ja vastuuhenkilöä. Siihen piti ihan oma nimi kirjoittaa. Vastuu painaa. Pikkuisen olen jo aloitellut remonttia ja pakko sanoa, että positiivisena yllätyksenä oli seinäpintojen yleinen kunto. Paikattavaa oli varsin vähän. Samoin ostamani tapetinpoistoaine tuntui tehoavan hyvin ja tapetti irtoaa mukavasti.

Oviaukon vasemmalta puolelta tapetin irroittamiseen meni aikaa 30 minuuttia.
Haasteeksi puolestaan osoittautuu lattia. Tästä aiheutuu ne muutamat kirosanat. Positiivista on se, ettei muovimatto ole liimattu lankkulattiaan. Negatiivista on kuitenkin se, että muovimatto on liimattu lastulevyyn. Lastulevy on naulattu lattiaan. Lastulevy murtuu helposti, eikä naulojen kannoista saa otetta murtamatta levyä. Levy irtoaa 10cm x 10cm paloina.

3,5 h uurastuksen jälkeen lankkua näkyy 10cmx 120cm alueelta.
Onko hyviä ideoita? Sorkkaraudan saaminen lastulevyn alle on jo sinänsä taiteilua kun yrittää välttää lankkujen vahingoittamista. Positiivista on puolestaan se, että väri on hailakan vihreä tummanruskean sijaan. Tämä helpottaa hiontaa ja maalausta. Vain 50 neliötä jäljellä. Huoh. Onneksi pian on talkoot.

Remonttiin on mennyt nyt tapettien lisäksi 53,20€ maaleihin, tasotteisiin ja hanskoihin jne. tarpeistoon.

Ps. Vaihdoin ulkoasua. Ensin oli sininen, sitten pinkki ja nyt sinappi. Näkyykö tekstit yms. mielestäsi hyvin vai olisiko jotain sävyä mielestäsi tarpeen muuttaa? Kommentteja ja parannusehdotuksia otetaan vastaan :)

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Kodin valaistuksen suunnittelua.

Löysin internetistä ihan mahtavan verkkosivun. Kodin valaistus on kuluttajalle suunnattu käytännön­läheinen opas kotien sisä- ja ulkotilojen valaistuk­sesta. Oppaan on rahoittanut Sähkö­turvallisuuden edistämis­keskus STEK.

Olen ahkerasti opiskellut verkkosivujen sisältöä ja pohdiskellut erilaisia valoratkaisuja asuntoon. Olen kautta aikojen ollut lisä/tunnelmavalo ihminen. Poltan kynttilöitä ja käytän pieniä pöytävalaisimia paljon tunnelman luojina. Uuteen kotiini ostan alkuun vain kattovalaisimet. Todellinen valaistustarve ja sisustuksellinen näkökulma aukeaa oikeasti vasta siinä kohden, kun asunnossa asuu ja elää. Sisustus ja luonnon valon määrä vaikuttavat asiaan oleellisesti.

Sen lisäksi, että lueskelin kodin valaistuksesta netissä ja unelmoin, kävin paikallisessa sähkö-, ja  valaisin liikkeessä. Esittelin ideoitani ja kyselin asiantuntevalta myyjältä, tarkastelin valaisin valikoimaa ja hintoja. Panin mieleeni mikä minua miellyttää ja miksi. Kävin mittailemassa asunnolla ja mietin rytmikkyyttä ja linjakkuutta. Itselleni tärkeää on myös huomioida talon ikä ja henki. Huoneet ovat lähes parikymmentä neliötä kummatkin ja kattolampun paikkoja on molemmissa yksi. Katoissa lampun paikkoja on yhteensä viisi. Eteinen, olohuone, makuuhuone, keittiö ja pieni käytävä.

Käytävään tulee plafondi. Vaihtoehtoja ei ole, sillä käytävän kaappien avaaminen ei salli roikkuvaa lamppua. Keittiön valo on keskellä keittiötä eikä ruokapöydän yläpuolella joten yleisvalo on tarpeen. Päätin hankkia eteiseen ja keittiöön samanlaiset valaisimet. Makuuhuoneen ja olohuoneen valaisimista minulla ei ole hajua, että millaiset lopun viimein sinne haluaisin joten alkuun sijoitan sinne vanhat riisipallot yleisvaloa tuomaan. Valon tarpeen konkretisoituessa voin sitten miettiä niitä lisää. Jalkalamppuja ja pöytävalaisimia ajatellessani tulen suorastaan hulluksi. Gillbert Davidit ja Pentikin pallojalat pyörivät mielessä. Voisin ihailla lamppuja ikuisuuden. Käytän usein design -tuotteita tuomassa inspiraatiota toteutukselleni, mutta harvoin lopulta kuitenkaan hankin nimekkäitä tuotteita. Nykyään pihistelen ja haluan löytää halvan ja joskus myös innovatiivisen keinon toteuttaa jokin juttu tai hankinta.

Kärsimättömänä suunnittelen ja pyörittelen..

Asunto vapautuu vuoden vaihteessa. Neljä yötä remonttiin on. Vatsanpohjaa vääntää ja suu muikistuu hymyyn koko ajan, myös tahtomattani. On tämä huikeaa. Oma koti. Joulu oli tänä vuonna hyvä asia. Paljon tuli tavattua perhettä ja ystäviä, sekä myös keskusteltua heidän kanssaan tästä kotiprojektista. Sain monta hyödyllistä vinkkiä ja avun tarjousta läheisiltäni. Vaikkei kukaan olisikaan lopulta auttamassa, olen jo nyt otettu saamistani avuntarjouksista.

Aikanaan laitoin yhden ystäväni hiukset, kun hän oli menossa ystävänsä häihin. Klipsipidennysten laitto, kiharrus ja kampaus vei aikaa n. 2,5h ja hän oli tosi tyytyväinen lopputulokseen. Hän kyseli, että kuinka voisi tämän korvata ja sanoin pohtivani asiaa. Kotiin ajellessani tajusin, että he olivat juuri saaneet talonsa remontin valmiiksi. Kysyin saisinko heiltä remonttitarvikkeita lainaksi.

Pyhien aikana tein kierrosta ja sain heiltä 15 erilaista pensseliä, 8 telaa, tärpättiä, maalipesua, silikonia ja pumpun, mattoveitsiä, lastoja, tapettiharjan, iskuporakoneen jne. Isältä hain akkukäyttöisen ruuvin vääntimen, sorkkaraudan ja vasaran. Yhdeltä kaverilta saan tikkaat ja työmaavalaisimen ja toisesta paikasta toisen valaisimen. Kaveri lahjoitti vanhan imurinsa remppakäyttöön. Ostoslistani lyhenee koko ajan!!! Ostoslistalla on: hanskoja, maalarin teippiä, liisteriä, tapetin poistoainetta ja maalia.

Lupasin seurata remonttibudjettia:

Toistaiseksi rahaa on mennyt tapettiin 204,60€

lauantai 20. joulukuuta 2014

Rahanmenon voi estää.

Rakkaat kanssabloggaajat, vakkarilukijat ja anonyymit.

Olemme suuren asian äärellä.

Olen tehnyt pitkään elämäni suunnan muutosta hövelistä trapetsitaiteilijasta, jalat maassa eläväksi tavalliseksi naiseksi. Sanotaan, että ihmisen pitää toistaa uusia tapojaan säännön mukaisesti useita kertoja, ennen kuin tavoista tulee todella opittuja ja sisäistettyjä taitoja. Olen kuitenkin koko matkan ajan havainnut ajattelutavoissani pieniä muutoksia, jotka ovat kantaneet konkeettisiin tekoihin.

Osa näistä ajattelutavoista tai "suunnista", ovat olleet systemaattisia ja tavoitteellisia, kuten snowballing, payment a day tai suuri lainakisa. Osa niistä on taas puolestaan olleet pieniä tapoja jotka ovat juurtuneet valintojen tai vahingon kautta. Nykyään minulle tulee vain Hesari ja sekin vain verkkojulkaisuna. Merkitsen kalenteriini kahden viikon välein parin tunnin ajan jolloin menen kirjastoon lukemaan lehtiä. Näistä valinnoista syntyy tapoja jotka ovat suorastaan uusia harrastuksia.

En usko tulevani tässä asiassa valmiiksi vielä pitkään aikaan. Uudenlaisia tapoja toteuttaa asioita on loputtomiin. Aikojen muuttuessa, muuttuvat myös tavat. Taloudellisen ahdingon aikana vapaaehtoistyö nostaa aina päätään. Ihmiset verkostoituvat laman aikana vapaaehtoistoiminnassa enemmän kuin nousukauden aikana. Ennen olin muutaman hyväntekeväisyysjärjestön kuukausilahjoittaja. Yksi itsekkäistä teoista joita 2010 tein velkahelvetissäni oli, että lopetin nämä kuukausilahjoitukset. 30€/kk enemmän velan maksuun. Lahjoitin käytännössä 360€ vuodessa rahaa, jota minulla ei ollut.

Vuonna 2014 lahjoitin omaa aikaani ja osaamistani vapaaehtoistyöhön. Työni puolesta minulla on henkistä pääomaa ja ammatillista osaamista, josta on hyötyä monenlaisessa vapaaehtoistoiminnassa. Minulla alkoi tänään vapaaehtoistoiminnan joulurauha. En ole leipäjonossa tai joululahjahankkeissa mukana, sillä halusin pyhittää loppuvuoden levolle. Laskin kalenteristani, että olen antanut kuluneena vuonna aikaani 322 tuntia vapaaehtoistoimintaan. Tapoja on ollut useita. Olen kirjoittanut tiedotusmateriaaleja, toiminut luottamustehtävissä, kouluttanut, toteuttanut ko. toiminnan perustehtäviä, roudannut, suunnitellut, markkinoinut, ideoinut, nauranut, nauttinut ja liikuttunut. Omassa duunissa tuntipalkkani huitelee lähellä neljäätoista euroa. Voidaan siis ajatella minun antaneen yli 4000€ hyvään. Toisena konkreettisena tekona pistin pystyyn kirkon ulkomaan avulle oman kamppanjan. OMAKAMPANJA Tämän kampanjan pistin pystyyn alku syksystä ja keräsin sen avulla riittävään koulutukseen rahaa muutamia satasia. Lähinnä siis muutamalla klikkauksella ja omia sosiaalisia verkostojani hyödyntäen. Kampanjani on jo päättynyt. Et siis voi enää osallistua, sen sijaan voit laittaa pystyyn oman kampanjasi. Kaikenkaikkiaan upea vuosi! Toki muutamia lantteja on mennyt keräyslippaisiinkin.

Ihminen voi muuttua ja muuttaa ajatteluaan ja toimintaansa. Viimeisimpänä ja hyvin tärkeänä muuttujana on ollut jouluni. Olen luonteeltani ihminen joka ahdistuu kuullessaan sanan joulu. Ensimmäiset infarktin oireet koetaan yleensä lokakuun alkupuolella ja loppua ei tule, ennen kuin kaikki krääsä on löytänyt paikkansa ja viimeisetkin piparit on heitetty roskiin. Kyllä. Roskiin. En kestä joulua, koristeita ja kaikkea sitä kuraa yhtään sen pidempään kuin on pakko. Joulu on ollut suorittamista aina. Yleensä juoksen jouluaattona aamulla Prisman läpi ja ostan mitä käteen sattuu. En ole ollut ihminen joka suunnittelee paketteja "jo hyvissä ajoin". Budjettia olen aina pitänyt joululahjojen osalta, mutta budjetti vaan ei ole koskaan pitänyt.

Matkan ansiosta ostin tänä vuonna tuttavaperheelleni lahjat jo kaksi viikkoa sitten. Kävin heillä kylässä vähän kauempana ja koska harvoin nähdään, oli aiheellista viedä lahjat sinne mennessäni, ettei tarvitse postittaa. (Siihenkin olen kuluttanut miljoonia, aina viimetipassa ja expressillä!) Lahjottavina oli kaksi aikuista ja kaksi lasta. Ostin emännälle kirjan ja pariskunnalle suklaata ja kahvia. Vanhemmalle lapselle vaatetta ja pienemmälle lelun. Joulukukkanenkin oli kiva, sellainen istutusjuttu ihanassa lyhtysomisteessa. Siiis ihania lahjoja ja niin niiiiden näkösiä! Ah, ajattelin lipuessani kassalle. Kerrankin ilman stressiä. Hyvissä ajoin, kumpa sama tunne kantaisi muidenkin joululahjojen ostamisen yhteydessä. "87,65€". Ja infarkti iski. Naama valkoisena ja kämmenet hikisinä kaupasta ulos ja autoon. Siis mitä helvettiä! Neljän ihmisen lahjat yhdeksän kymppiä. Nopeasti laskettuna lahjottavina on vielä 10 perhettä ja 9 lasta. Se tekee ihan hemmetisti hilloa.

Jos olisin nöyrä ja järkevä ihminen, olisin mennyt palauttamaan ostokset. Tai ainakin sen 26€ maksaneen hyasinttihärpäkkeen. Olisin vaikka sanonut kuulleeni lahjan kohteen olevan allerginen hyasinteille, mutta ei. Ylpeys ei antanut myöden. Budjetti on yleensä ollut 10€/lahja. Perheiden muistamiseen 100€ ja lasten lahjoihin 90€, alle kaks sataa. "Kyllä mä selviän" ajattelin. Kunnes auto hajosi. Korjaaminen maksoi kivasti 230€ ja mielessä siintää koko ajan tulevat remonttikustannukset.

Menin lievittämään ahdistustani kirppikselle. Ei, kun siis oikeasti olin menossa yhteen kokoukseen eikä aikaa ollut niin paljoa, että olisi kannattanut kotiin mennä. Kiertelin kirppiksellä ja käteeni osui muoveissa oleva Yatzy/1€, Devil stickit/2,50€, iskemätön ihaa pehmolelu 2€, 8 bagugania kahteen euroon ja vaikka mitä. Uuden veroisia tai uusia leluja ja pelejä. Ostin muutamia juttuja ja palasin rikospaikalle seuraavana päivänä. Kirpputoreihin meni rahaa 32€ ja ostin lahjat kaikille lapsille. Lahjapapereihin meni muutama euro ja päätin leipasta 10 kuivakakkua. Niissä on hommaa, mutta kustannuksia tulee 3€/kakku. Sellofaani oli kinkkupusseja halvempaa, joten askarreltavaa riittää.

Jatkossa ostan kaikki saamarin lahjat kirpparilta, jos niitä nyt edes on pakko ostaa. Ensimmäistä kertaa lahjojen ostaminen oli kivaa! Se oli aarrejahti ja siihen liittyi jännää yhdistelyä ja lahjan saajan harkintaa. Ennen määrittävä tekijä on ollut hinta, ikä, sukupuoli yms. Nyt oli mahdollisuus aidosti ja oikeasti ideoida!!

Ostin lähes teinille yöpöydän lampun (5€) johon uskon hänen ihastuvan ikihyviksi. Löysin pienille seikkailijaluonteisille sisaruksille merirosvoista kertovan kirjan (4€) ja toisesta pöydästä käyttämättömät pääkallohuivit (2x 1€), lahjaan liitin vielä pienen pussukan (0,20€) johon laitoin lasisia marmorikuulia ja helmiä (0,50€). Lisäksi keksin heille omat merirosvonimet jotka kirjoitin korttiin. Seikkailu alkakoon!!

Kaikki lahjat on paketoitu ja aattoon on neljä päivää. Muutama kakku kyllä vielä olis...

tiistai 16. joulukuuta 2014

Kuinka paljon ihminen voi maksaa lainaa?

Kalterit on pystytetty. Vuodelle 2015 riittää tekemistä, ja niin riittää myös viidelletoista muulle vuodelle, jos suunnitelmassa pysytään.

16.12.2014 asuntolainaa on jäljellä 58956,13€ (Kaikkea lainaa ei siis ole vielä nostettu)
Lainan lyhentäminen on myös aloitettu. Asunto vapautuu vuoden vaihteessa ja remontit alkavat sitten. Olen pyöritellyt mielessäni vuoden 2015 tavoitteita, Olen pohtimut mitä kaikkea remonttia ja kalustehankintoja on edessä, mutta moni asia on vielä hämärän peitossa. Esimerkiksi lattian kohtalo selviää vasta muovimaton poistamisen yhteydessä. Jos lattia on lakattu, maksaa sen hiominen ja lakkaaminen 22€ neliöltä, eli hintaa tulee lattialle n. 1100€ ja jos se on maalattu, on lattian hinta 32€ neliöltä ja summa hiipii 1600 euroon. Budjetointi remonttia varten on siis hankalaa.

Jo ensimmäisen lyhennyksen tehneenä asuntolainakonkarina (165 erää edessä) voin kertoa, että kismittää ajatella olevansa tämän hankkeen kanssa naimisissa niin pitkään. Laskin jo, että voisin kiihdyttää lainan maksua esim. 200€/kk lyhennyksillä ja lyhentää laina-aikaani siten huomattavasti.

Kysymys kuuluukin siis, kuinka paljon ihminen voi lyhentää? Nykyisellään asumiskustannuksiini menee 19% (puhutaan siis vuokra-asumisesta). Tulevan laskelman mukaan laina 400€+ yhtiövastike 200€=600€ kipuaa asumiskustannukset 30% käteen jäävistä tuloista. Jos ajattelee, että velkojen lyhentämiseen minulla on mennyt useampi satanen kuukaudessa aiemmin, voisi ajatella, että velan maksua olisi mahdollista kiihdyttää huomattavasti. Ainakin 10% käteen jäävistä tuloista olisi mahdollista kohdentaa edelleen lainan maksuun. Mitä olet mieltä? Paljonko ihminen voi lainaa lyhentää lopun viimein?

2015 tavoitteet olkoon jaettu kahteen osaan. Alkuvuonna (tammi-kesäkuu) maksetaan mahdollinen remonttiin otettu velka pois ja säästetään se 2000€ hätävararahasto kasaan. Loppuvuonna (heinä-joulukuu) kiihdytetään lainan maksua urakalla. Kuinka paljon? Op:n maksusuunnitelman mukaan olen ensimmäisen vuoden jälkeen maksanut lainaa 4166,76€. Sehän on selvä, että ensimmäinen kalteri on saatava matalaksi. 5000€ siis ainakin. En kyllä tiedä mistä, mutta jotenkin minulle on jäänyt sellainen mielikuva, että joskus laskeskelin, että teoriassa minulle jäisi 10000€ vuodessa rahaa säästöön jos eläisin järkevästi. Vai liittyiköhän tämä siihen, että ennen tienasin lisätyöstä n. 10000€ vuodessa. Tiedä häntä sitten, mutta kymppitonni olis kyllä kova.

Laskutilille siirrettävää summaa on kasvatettu. Nyt sinne menee 1200€/kk. Jos tuloa on n. 2000€ jää sitten 800€ josta elämiseen menee teoriassa 400€ ja oikeasti 600€ (bensat ja joka lähes joka kuukausi jotakin yllättävää.) eli kyllä se pari sataa pitäisi irrota.

Mitä jos... Mitä jos tekisinkin niin, että loppuvuoden lisälyhennysmäärä muodostuisikin kaavasta:
10 000€ -(remonttikulut+2000€hätärahasto)=lisälyhennystavoite
Miltä kuulostaa?

tiistai 25. marraskuuta 2014

Lainan strategiset mitat

Edellisten postausten yhteydessä moni kyselikin, että millaisen lainan sain ja mikä oli marginaali. Nyt avaan teille tämän oman lainani yksityiskohtia, mutta muutama sananen lainan kokonaisuudesta ja siihen vaikuttavista tekijöistä ensin.

Nyt sinun lukijana tulee muistaa, etten ole finanssialan guru. Tavallinen tallukka, joka on omasta taloudellisesta elämästään ottanut niskalenkin kantapään kautta. Kaikki tässä esittämäni yksityiskohdat ja perustelut perustuvat omiin käsityksiini ja mielikuviini. Ei vuosia kestäneisiin syväluotaaviin tutkimuksiin. Saat siis olla eri mieltä ja voipi olla, että joku osuus on ihan virheellistä tietoa. Ole hyvä ja valaise minua, jos niin on.

Lueskelin intterneetistä lainoitukseen liittyviä juttuja ensin, ennen pankkeihin menoa. Minulla oli jonkinlainen haisu siitä, mitä on luvassa, mutta silti en odottanut tilanteen olevan aivan se, joka minua pankeissa kohtasi. Marginaalit ovat nousseet ja hajontaa esiintyy, mutta ei paljon.

Koko ajan puhutaan siitä, että nyt on ostajan markkinat. Tässä täytyy muistaa, että ostajan markkinoilla tarkoitetaan sitä, että asuntokauppa liikkkuu hitaasti ja asuntojen hinnat on alhaalla. Ostajan markkinoilla ei tarkoiteta välttämättä sitä, että olisi lainan ottajan markkinat.

Täytyy myös muistaa, että jokainen lainatarjous on yksilöllinen. Vertailua pystyy suorittamaan oikeastaan vain ja ainoastaan oman tilanteen osalta eri pankkien välillä. Millaisen tarjouksen minä olen saanut, tai minkä sinä olet saanut... nämä eivät ole vertailtavissa. Aina tarjoukseen vaikuttaa mm. kohde, laina-aika, lyhennystapa, tulot, rahoituksen määrä jne. Onko lainaa ottamassa yksin vai puolison kanssa? Onko rahoitusaste 50% vai 100% jne. Kannattaa kuitenkin muistaa, että vaikka asuntolaina tarjous alkaa sanoilla: Olemme mielellämme mukanasi toteuttamassa unelmiasi, on nyt kyse bisneksestä. Pankit tekevät bisnestä. Ne harkitsevat sinun lainaasi ja sille tarjoamiaan ehtoja sen mukaan, mikä on heidän kannaltaan oleellisinta.

Laina-aika:

Laina-aika lasketaan sen mukaan, kauanko sinulla menee aikaa maksaa laina takaisin. Tämä laina-aika siis kattaa myös korot. Laina-aika pitenee kun lyhennyserä pienenee. Itse mietin laina-aikaa asiana joka saattaa elää projektin aikana, mutta sitä on hyvä miettiä jo etukäteen. Pankit usein esittävät pitkää laina-aikaa ja markkinoivat sitä asiakkailleen niin, että arkiseen elämiseen ja säästämiseen jää enemmän väljyyttä. Toisin sanoen, he ansaitsevat pidemmän aikaa rahaa sinun velallasi. Minun lainani on 65 000€ ja laina-aika on 15v 8kk. Arvioidut kokonaiskustannukset nousevat silloin 73 000 euroon, eli sovin antavani pankille rahaa korkojen muodossa kokonaiset 8000 euroa. Tuosta ajasta vajaa 2 vuotta syntyy koroista. Jos olisin ottanut laina-ajaksi 30 vuotta, olisi kokonaiskulut nousseet 82 000 euroon, jolloin korkoja olisi maksettu 17 000€. Tuolloin korkojen maksuun olisi mennyt yli kuusi vuotta. Täytyy muistaa ottaa huomioon, että laina-ajan ollessa pidempi on maksuerä myös pienempi! Johtopäätös: Maksa laina mahdollisimman nopeasti pois. Älä ota pitkää laina-aikaa, vaikka sitä tarjottaisiin.

Laina määrä ja kokonaiskustannukset:

Lainaa myönnetään nyt hieman nihkeämmin kuin aiemmin. Tämä kehityssuunta on mielestäni hyvä. Kaverini juuri kertoi, että ostaessaan kolme vuotta sitten 140000€ asunnon sai remontti/huonekalurahaa ostohinnan päälle 8000€, eli lainaa on yhteensä 148000€. Nyt kolme vuotta myöhemmin hän on käytännössä maksanut huonekalut, sekä hieman korkoja. Asunnon pois myyminen ei ole vielä kannattavaa, ja onhan markkinat myös heikentyneet. Asunnon arvo on siis laskenut. Oma rahoitusprosenttini on 100%, eli pääomaa ei ole. Vielä pohdinnan alla on, että otanko kertamaksuisen vakuusturvan lainalle. Sen hinta on 3000€, eli mikäli sen otan lainan määrä kasvaa 68 000 euroon ja samoin siis laina aika pitenee seitsemääntoista vuoteen. Tämä on siis vielä pohdinnan alla. Jos olisin ottanut remonttilainaa vaikka vain 5000€ tuon 65 000 euron päälle, olisi laina aika ollut 17 vuotta ja korkojen osuus kokonaiset 10 000€!! Johtopäätös: Ota lainaa vain sen verran, kuin on pakko!

Marginaali:

Marginaalista kaikki kyselee. Osuus pankki tarjosi lainalleni marginaaliksi 1,25. Marginaali tarkoittaa koron osuutta, jolla pankki tekee voittoa. Sillä pankki pyrkii pienentämään lainan riskiä. Marginaali on henkilökohtainen. Marginaalin suuruus vaihtelee asiakassuhteesta ja asiakkaan maksukyvystä riippuen. Toisin sanoen. Pankki miettii, millainen asiakas olet. Minä olen marginaalin näkökulmasta huono asiakas. Yksin ostamassa, ilman takaajaa, vain 65 000€ laina ja "pienet tulot". Maksukykyä riittää, mutta lisätienestin mahdollisuudet on pienet. Uskon, että jos olisin ottanut lainaa 150 000€ olisi marginaalia tarjottu pienemmäksi. Laina-aikani on kuitenkin niin lyhyt, ettei marginaali lopunviimein heitä suunnitelmaani kovinkaan paljon suuntaan taikka toiseen. Muutamia vuosia sitten oli marginaalit lähtökohtaisesti alle yhden. Nyt en yhdestäkään pankista saanut alle 1,25 marginaalia. Paitsi Aktia joka tarjosi kahta eri lainaa. Isossa lainassa marginaali olisi ollut 1,1, mutta laina aikaa olisi ollut enemmän ja pikkulainan marginaali olisikin ollut 3,2 Osuuspankkikin tarjosi alkuun marginaaliksi 1,5 ja se saatiin laskemaan kun annoin ymmärtää, että muualla on halvempaa. Johtopäätös: Neuvottele marginaalista, mutta se ei ole lainasi tärkein osuus. Laina-aika määrittää lopulliset kustannukset!

Korko:

Valitsin 12kk euriborin. Olin valinnut sen jo ennen pankkeihin menoa. Koen, että hyödyt tulevat riittävän nopeasti ja haitat näkyvät riittävän hitaasti. Jos katsoo korkokehitystä laina-ajan verran taaksepäin, eli omalla kohdallani 15 vuotta. Olisi viimeisen viidentoista vuoden aikana 12kk euribor ollut ihan hyvä vaihtoehto. 12kk euribor+1,25% marginaalilla lainani koroksi tulee nyt tällä hetkellä n. 1,6% ja sillä 1,6%lla kaikki yllä tehdyt laskelmat on laskettu. Tästä kuitenkin moni on erimieltä. Asuntolainojen korot ovat nyt alhaalla, mutta eivät välttämättä kauaa. Lueppas tämäkin ennuste. Johtopäätös: Tätä on vaikeaa ennustaa!

Lyhennystapa:

Itse valitsin lyhennystavakseni kiinteän tasaerän. Tasaeräni suuruus on 400,50€. Tämä vain siksi, että kykenen selkeämmin budjetoimaan elämääni ja myös seuraamaan sitä, miten voin kiriä lainanmaksussa. Ennakoitavuus on minulle tärkeää, ja koska korkoja on vaikeaa ennustaa, tuntuu tämä minusta turvalliselta. Tämähän tokikin tarkoittaa, että jos korot kasvavat, laina-aika pitenee, eli tavallaan todella huono ratkaisu. Johtopäätös: Mieti mikä sopii sinulle parhaiten!

Toimitusmaksu ja muut päätökseen vaikuttavat asiat:

Osuuspankki ottaa toimitusmaksua lainasta 300€. Aktia olisi ottanut kahdesta lainasta saman summan erikseen. (heillä maksu oli prosentuaalinen, eli summa olisi ollut niistä yhdessä jotain 750€ luokkaa.) Tämä ei kuitenkaan kannata olla se asia, jolla päätöksiä tehdään, mutta on tämäkin pankin tuloa, eli sen voi laskea siihen marginaalin päälle. 65 000€ lainasta 15v laina-ajalla (kokonaiskulut: 73 000€) marginaalin 1,25 osuus on 912,5€. On se silti 1/3 lisää rahaa siihen päälle. Eli Aktian lainan nostokulut olisivat lähes tuplanneet marginaalin!! Itselleni kaikista tärkeintä oli se, että lainaa saa lyhentää ylimääräistä koska vain, ilman erillisiä kustannuksia. Johtopäätös: Huomioi myös ns. piilokulut!

Tällaista pohdintaa suoritin tehdessäni asuntolainavertailua. Mitä olette mieltä? Olenko päätynyt loogisiin laskelmiin?

Osuuspankin lainalaskuriin pääset tästä. Laskurilla voit pallotella tätä minun lainaani tunnusluvuilla:

Korko 1,6 (1,25marginaali+12kk euribor)
Lainasumma 65 000€
Tasaerä 400€
Laina-aika 15v

Lisäksi suosittelisin sinua vierailemaan sivulla www.asuntolainalaskuri.com. Sivu on vanha (2012) mutta silti siellä on paljon hyvää asiaa, jos muistaa vaan laittaa asiat siihen perspektiiviin, että nyt ollaan syvemmällä taantumassa. Tämä lainalaskuri sai minut ymmärtämään kuinka vähän loppujen lopuksi marginaalilla kuitenkaan on vaikutusta kuukausierääni. Muut lainaan vaikuttavat tekijät olivat itselleni tärkeämpiä. 1,25 oli kuitenkin pienin minulle tarjottu marginaali, joten paras vei voiton. Marginaalin merkitys on luonnollisesti suurempi suuremmissa lainoissa.

Itse tuijottaisin kuitenkin eniten sitä, kuinka paljon laina minulle kokonaisuudessaan maksaa. Tärkeimmäksi siis koen laina-ajan ja kustannukset.