lauantai 19. lokakuuta 2013

Tainan taloudenhallintataidot

Tässä muutamia taloudenhallintataitoja, joita olen blogin kirjoittamisen aikana harjoitellut ja nykyään harjoitan. Kutsutaan näitä nyt vaikka taloudenhallintasäännöiksi. Osa näistä säännöistä on yleispäteviä, ja osa itselleni tarpeellisia, mutteivät välttämättä kuitenkaan palvele kaikkia.

Tainan taloudenhallintasäännöt:

1. Käy kerran viikossa kaupassa, osta vain ostoslistalta.

Jotta kauppakäynti kerran viikossa riittää, edellyttää tämä elämän suunnittelemista. Mieti etukäteen kuinka olet viikon aikana töissä, mitä otat evääksi jne. Opit pian arvioimaan kulutustasi ja roskiin heitettävän ruoan määrä vähenee. Kesäkuun jälkeen olen heittänyt roskiin vain kananmunan ja juuresten kuoria. Ruokaa ei ole mennyt haaskuuseen lainkaan.

2. Käy kerran kuukaudessa "täydennysostoksilla" budjetoi tähän rahat erikseen.

Itselläni usein listalla on pesuaineita, hygieniatuotteita, kahvia, jauhoja, kaurahiutaleita ja pakasteita. Tuotteita joilla on pitkä käyttöikä ja joilla tarvittaessa pärjään ainakin viikon vain maitoa ostamalla, jos jotakin yllättävää tulee. Vaikka omistaisit vihreän tai sinisen kortin, kannattaa miettiä olisiko tämän ostosretken kohteena kuitenkin se saksalainen Liiteri.

3. Pidä yllä toivelistaa.

Kun sinulla on tarvittavat tavarat listattuna, voit hyödyntää listaa jos joku erehtyy kysymään mitä haluaisit joululahjaksi, tai halujen muuttuessa tarpeeksi voit punnita ostosten kiireellisyyttä rauhassa. Itselläni on listalla tällähetkellä "siistimmät" hameen kanssa käytettävät talvisaappaat ja sisäurheilukengät.

4. Laadi budjetti ja yritä pitää talouselämä tasaisena.

Takaiskut ja kituuttelukuukaudet kuluttavat pinnaa tarpeettomasti. Uusi muutokseni laskutilin perustamisen puitteissa on luonut mahdollisuuden tasoittaa talouselämääni. Kolmen kuukauden välein tuleva vakuutuslasku ei enää hallitse kokonaiskuukauteni kulutusta.

5. Hyödynnä ilmaisia palveluita, kuten kirjastoa ja musiikkiopiston konsertteja.

Pääsen säännöllisesti harrastukseni ja luottamustehtäväni puitteissa nauttimaan kulttuurista. Laskin juuri, että vuonna 2013 olen säästänyt tämän ansioista pääsylipuissa 108€. Käyn viikoittain kirjastossa. Varaan kalenteriini ajan (2h) kun menen kirjastoon ja luen lehtiä. Osa seuraamistani lehdistä ilmestyy viikottain, mutta moni julkaistaan kerran kuukaudessa. Joka viikko luen pääsääntöisesti eri lehtiä. Rutiinin myötä kirjat tulee myös säännöllisesti palautettua, eikä sakko pääse yllättämään.

6. Budjetoi/ suunnittele tulevia hankintoja myös hyvissäajoin. 

Olen kesäkuun jälkeen tehnyt haamubudjettia kolmeksi kuukaudeksi eteenpäin. Seuraavaksi on siis vuorossa tammikuun budjetin suunnittelu. Tämä lähinnä siksi, että voin miettiä syntymäpäivälahjoaja, auton huoltoa, talvivaatehankintoja, reissuja jne. hieman etukäteen ja jakaa kustannuksia tarvittaessa eri kuukausille. Marraskuussa ostan/hankin/valmistan jo 8 joululahjaa ja loput jää joulukuulle.

7. Budjetoi hamstrausraha.

Pidä tilillä pari kymppiä ylimääräistä "hamstrausrahaa" erinomaisen tarjouksen varalta. Esimerkiksi ostin paikallisesta halpakaupasta viime viikolla viisi rexonan suihkusaippuaa kolmella eurolla ja shampoo ja hoitoaineyhdistelmiä kaksi yhteensä viidellä eurolla. Normaalisti suihkusaippuat olisivat maksaneet n. 6€ ja shampoo ja hoitoaine x2 12€ yhteensä siis 18€ ostokset kahdeksalla eurolla! Eikä tuotteita tarvitse ostaa hetkeen.

8. Suojaa säästösi. 

Säästä tilille jolle et pääse käsiksi, tai pidä huoli siitä, että sinulla on moraalinen velvoite olla koskematta tiliin. Jos sinulla on esim. puolison kanssa yhteinen säästötili, on tämä oiva esimerkki. Säästämisen tarkoitus on ainakin itselleni olla tavoitteellista ja turvaa tuovaa, eikä niinkään takaportti mieliteoille.

9. Älä aseta itsellesi kohtuuttomia paineita velanmaksun tai säästämisen kanssa. 

Hiljaa hyvä tulee, on parempi kuin jojoilu ja lainan ainainen takaisin nostaminen. Maksat tuplat kun otat vielä nostokulut päälle uudelleen ja uudelleen. Lainojen poismaksuun ja säästämiseen olen todennut, että itselleni turvallisinta on n. 30% tuloista.

10. Maksa laskuja etukäteen mahdollisuuksien mukaan. 

Jos saat ylimääräistä tuloa tai rahaa jääkin säästöön maksa laskuja/vuokraa/lainaa mahdollisuuksien mukaan ylimääräistä. Itse siirrän laskutilille 800€/kk ja olen päättänyt, että jos sinne extraa kertyy, eli esim. tilin saldo ylittää 1800€ (tonni menee helposti jos autolle sattuu jotain.) Kohdennan ne rahat lainan pikaisempaan maksuun tai vaikkapa itseeni.

11. Hemmottelukin on ok, mutta kannattaa miettiä koska sen tekee.

Uskoisin niin, että helmikuu tulee olemaan itselleni sellainen kuukausi kun ylimääräistä menoa ei ole (ei synttäreitä, kekkereitä tms.) jos siihen mennessä en ole saanut ostettua uusia sisäliikuntakenkiä, ostan ne silloin. Jos kengät jo on, ostan ajan 75min kestävään hierontaan.

12. Nyyttärit/illanvietot ystävien kanssa on halpaa viihdettä.

Vietämme tänään illanistujaisia viiden ystäväni kanssa. Yksi vuokraa elokuvan, toinen tuo naposteltavaa, kolmas leipoo piirakan jne. Itse vien kotoani kaksi lautapeliä ja sodastreamin. Omat kustannukset 0€, joku toinen kerta toisin päin.

13. Älä epäröi antaa lahjaksi jotakin kierrätettyä. 

Ostin juuri ystävälleni 30v syntymäpäivälahjaksi naamakirjan kalevalakoru kirppikseltä (kyllä, sellainen erillinen ryhmä on olemassa!!!) kauniit pronssiset nappikorvakorut viidellätoista eurolla. Ne olivat irralliset, mutta siirsin ne itselläni kaapissa olleeseen korurasiaan. Hän sai pitkään haaveenaan olleet korvakorut (joiden valmistus on jo lopetettu). Olen myös ostanut paikalliselta kirpparilta kirjoja tulevalle joululle (toki vain sellaisia joissa ei ole omistuskirjoituksia ja jotka ovat uuden veroisia.) Hintaa yhdellä kirjalla on keskimäärin 2€/kpl.

14. Pidä kirjaa kulutuksestasi.

On kai sanomattakin selvää, että voit oppia edellisen kuukauden kulutuksestasi jotakin. Itselläni on excell taulukossa tietoja useamman kuukauden osalta, ja koska elämä toistaa kulkuaan, uskon että monet elokuun menoista ovat edessä myös elokuussa 2014.

15. Älä laske lisätulojen varaan.

Tämän olen oppinut monta kertaa kantapään kautta. Usein jotain yllättävää tulee, tai palkanmaksu ei tapahdukkaan silloin kun suunnittelit. Sivutulossani palkanmaksupäiviä on 7. 12. 17. 22. ja 27. päivä. Palkan maksu riippuu hyvinpitkälti siitä kuinka kauan tunti lista odottaa lokerossa esimiestä. Allekirjoituksen jälkeen lista lähtee toimistosihteerille josta vasta palkkoihin. Tässä saattaa kestää viikko taikka kaksi. Nyt tili tulee 22.10 ja tunnit on kertyneet 28.9 ja 30.9-1.10. Lisätuloni menevät nykyään säästötilille, ja tällä olen estänyt niihin turvautumisen. Aiemmin elämäni oli täynnä "sitten kun" puhetta. Nyt yritän opetella tulemaan toimeen perustulollani. Niin moni muukin tulee, joten miksen itse tulisi.

16. Myy ja lainaa ja mieti voiko osaamistasi myydä.

Mieti rohkeasti mitä tarpeetonta sinulla on. Tiukan paikan tullen voi niitä myydä. Itse olen myynyt nyt syys-lokakuussa muutamia talvitakkeja, koruja jne. Olen myös lainannut autoani 5€/päivä +bensat. Laitoin retkeilyvarusteitani nettiin vuokralle, esim. rinkka ja makuupussi. 5€/päivä. Nämä tuotteet eivät kuitenkaan varsinaisesti lyhyessä käytössä kulu. Siispä miksi ei..

Näitä vinkkejä voisin keksiä varmasti loputtomiin, mutta yksi asia on vielä pakko kertoa...

Nuorempana sain äidiltäni aina joululahjaksi pahvilaatikon jossa oli hammasharja, terveyssidepaketti, kodin putkimiestä, fairya, hiuslakka jne. Laatikon yhteisarvo oli varmaankin n. 40€, mutta lahjana se oli korvaamaton. Opiskeluaikana olin autoton ja lähimpään kauppaan oli matkaa 3,5km. Silloin lahjan tarkoitus oli varmaan osittain se, ettei tarvitse raahata, mutta kyllä se oli iso taloudellinen apu. Nämä pienet kulut silloin tällöin olivat iso menoerä. Saapa nähdä nyt kun olen taas opiskelija saanko samanlaisen paketin tänä vuonna. Tämä on ehdottomasti lahja jota suosittelen kaikille joilla on opiskelija läheinen tai sukulainen. :) Olen myös antanut itse "siivouspaketteja" tupaantuliaislahjaksi ja kaverit ovat kyllä tykänneet. Esim. Rättejä, tiskiharja, vessaharja, kumihanskat ja tarvikkeet ja ohjeet luonnonmukaisiin puhdistusaineisiin (aineina sooda, sitruuna ja etikka.) maksaa yhteensä n. 10€

6 kommenttia:

  1. Nuo taloudenhallintasääntösi ovat kyllä hyviä ja saan niistä itsellekin vinkkejä, tosin olen tässä hallitun taloudenpidon opettelussa vielä niin alussa että pitää mennä askel kerrallaan :) Hienoa kun sinulta saa hyviä vinkkejä!

    VastaaPoista
  2. Eka kommentti katosi taivaan tuuliin mutta yritetään uudestaan... Niin, piti sanomani että todella hyviä sääntöjä ovat nuo taloudenhallintasääntösi ja saan niistä itsellekin vinkkejä. Tosin olen hallitun taloudenpidon opettelussa vielä niin alussa että pitää mennä askel kerrallaan :) Ihanaa että jaat vinkkejä meille muillekin!
    by the way, voisitko poistaa tuon sanavahvistuksen tuosta kommentoinnista kun se tekee siitä niin hankalaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommenteista! Itselläkin vielä osittain opetteluasteella. Tavallaan osittain niitä listasin juurikin siitä syystä, että palauttaisivat itsellekin mieleen miten tätä hommaa tulisi hoitaa. Aina ei kuitenkaan kaikki mene ihan sääntöjen mukaan... :) Ps. Yritän poistaa sen sanavahvistuksen, katsotaan osaanko. Nyt otin hetki sitten sen käyttöön, että kommentit odottaa mun vahvistusta, koska osa kommenteista jäi minulta näkemättä.. Ne ei tulleetkaan s-postiin vaikka piti tulla.. :/

      Poista
  3. Olen budjetoinut talouden ensi toukokuuhun saakkaa. Muutoin laitain kaikki ostokset kuukausitasolla ylös ja tiedän mitä viivan alle jää, aloitin tämän silloin kun ostin asunnon. Nyt ensi sijainen tavoite on visan lyhentäminen nollaan (koska se on kallista ja hämäävä kuluerä) ja toissijainen tavoite on säästötilille parin kuukauden palkan verran.

    Tykkäsin niistä ympyräkuvaajista, joilla näkee oman kulurakenteen ja mikä siinä mättää. Olen valitanut, että puolet palkasta menee asuntolainaan. No, eipä mennyt viime kuukausina siihen on mennyt 35-42 %. Kun pitäisi siis mennä puolet, jotta talous olisi kestävällä pohjalla.

    Sun blogista on ollut tosi paljon tsemppiä tässä perussäästäväisyyden ylläpidossa. Helposti sitä tarttuu kaupassakin mukaan kaikkea mitä ei pitäisi. Pahin, itsellä on ainakin ns. säästöön ostaminen. Jos joku on melkein loppu, niin samantien pitää ostaa seuraava odottamaan. Jos ei ostaisi niin pääsisi puolityhjistä purnukoista eroon ja aina kun ostaisi se tulisi selkeästi loppuneen tilalle. Vaatteissa olen päässyt eroon rytkyjen kerryttämisestä kaappiin, mutta siivousvälineitä, naamarasvoja ym. ja ruoanlaittoaineksi kertyy edelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Kuulostaapa hyvältä. Usein taitaa olla juurikin niin, että suuret elämänmuutokset kuten asunnon ostaminen tai muut taloudelliset muutokset kuten työttömyys saavat aikaan tällaisen "uudelleen ajattelun".

      Poista

Kiitos kommentistasi! Mikäli haluat nähdä vastaukseni vaivattomasti, voit ruksittaa ruudun ILMOITA, ja vastaukseni tulee sähköpostiisi. -Taina